Kanta-Häme

Etiketti on tärkeää virpomisessakin

Virpomisen perinne herättää monenlaisia tunteita.

Kun yksi perhe varaa eteisen lipaston päälle muhkean lajitelman erilaisia suklaamunia ja pääsiäisherkkuja, sammuttavat toiset valot ja piiloutuvat ikkunoiden eteen vedettyjen verhojen taa.

Hämeen Sanomat kävi kysymässä Turengin seurakuntakodissa pääsiäiskoristeita askarrelleilta perheiltä, mitä kuuluu virpomisen etikettiin.

Kolmevuotias Lila Silvennoinen pitää sinisestä. Siksi juuri valmistunut virpomisvitsa on yhtä hulmuavaa kirkkaansinistä kreppipaperia.

Äiti Tiina Silvennoisen mielestä on tärkeää, että vitsa näyttää siltä, että sen koristelussa on nähty vaivaa. Hän muistelee, että ollessaan itse lapsi vitsat oli tarkastutettava vanhemmilla ennen kierrokselle lähtöä.

– Niitä yhden sulan oksia on meidänkin oven takana käynyt ihan riittävästi. Sellainen vaikuttaa vähän rahastukselta, hän naurahtaa.

Viime pääsiäisenä Lila oli virpomassa ensimmäistä kertaa. Äiti oli kiinnittänyt lorun tulostettuna oksaan kiinni, sillä sen lausuminen ulkoa oli vielä vähän vaikeaa.

Lilan asusteet olivat oikeaoppisen noitamaiset huiveineen, mekkoineen ja essuineen, mutta koriin saadut suklaiset palkat lähinnä hämmensivät.

– Emme olleet ehtineet tuolloin vielä maistamaan lainkaan sokeria. Meille olisi riittänyt hyvin vaikkapa rusinapaketti tai omena, Tiina Silvennoinen sanoo.

Anne Järvinen sopii mielellään etukäteen, kenen luona omat lapset Emilia ja Leevi vitsoineen käyvät.

– Mummulat ja tutut naapurit virvotaan. Ovelta ovelle kiertäminen saa vielä odottaa.

Järvisen mielestä ventovieraitakin voi virpoa, jos noudattaa tiettyjä sääntöjä.

– Ensinnäkin on kysyttävä lupa, saako virpoa. Loru on opeteltava, pukeutumiseen panostettava ja oksa koristeltava reilulla määrällä koristeita, hän luettelee.

Järvisille virpojat ovat palmusunnuntaina tervetulleita. Virpojia varten varataan yleensä muutama suklaamuna. Jos ne loppuvat kesken, siirrytään yhden tai kahden euron kolikoihin.

– Virpojista tulee hyvä mieli ja mieleen myös oma lapsuus. Tuntuu, että nykyään osa ihmisistä suhtautuu virpojiin jopa vihamielisesti.

Toisella puolella pöytää istuva Enni Karlin pitää perinnettä palkkaa tärkeämpänä. Sitä paitsi, pukeutua voi muutenkin kuin pääsiäisen henkeen. Karlinin poika Tuomo Koivisto ilmoittaa laittavansa ainoastaan merirosvonaamarin, Halloweenin hengessä. (HäSa)

Päivän lehti

5.12.2020

Fingerpori

comic