fbpx
Kanta-Häme

Evo houkuttelee yhä useampia

Lähes 900 ihmistä kokoontui lauantaina Evon retkeilyalueella. Patikoinnin lisäksi kävijät saivat nauttia markkinahumusta, hyvästä seurasta ja retkieväistä nuotiolla.

Kolmekymmentä vuotta sitten silloinen Suomen ladun eräopaskouluttaja Veikko Stark oli mukana suunnittelemassa Evon ulkoilureittejä oppilaidensa ja muiden asiantuntijoiden kanssa.

– Aiemmin oppaita oli koulutettu vain Lappiin. Halusimme tuoda heitä myös Etelä-Suomeen, jossa ihmisiäkin on enemmän.

Starkin mukaan hämeenlinnalaiset ovat löytäneet Evon ulkoilumahdollisuudet vasta viime vuosina. Aikaisemmin ahkerampia olivat lahtelaiset.

Lammilainen Koskuen perhe saapui Ystävänpatikkaan jo neljättä kertaa.

– Asumme tässä lähellä, ja reitit ovat helppokulkuisia myös lapsille. Liikumme paljon luonnossa muutenkin, mutta järjestetty ohjelma on aina mukavaa, Juhana Koskue kertoo.

Tänä vuonna Koskuet kiersivät kahden kilometrin reitin. Mukana oli myös perheen 11-vuotias mäyräkoira Saana.

Vuosina 1985–1987 retkeilyreittejä testailivat Starkin lisäksi muun muassa Metsäopiston silloinen rehtori Toivo Rauhala, Metsähallituksen erikoissuunnittelija Heikki Hallila ja nykyinen Linnan infran hallinto- ja vastuualueen johtaja Timo Tuomola.

Tuomola on tyytyväinen siihen, kuinka paljon retkeilijöitä alueella liikkuu. Kelkutteen savottakämpällä on noin 100–150 varausvuorokautta vuodessa. Mökkejä ja laavuja on alueella paljon.

Reittien käyttökelpoisuutta ja vaikeusastetta pohdittiin tarkkaan. Lauantaina reittivaihtoehtoina olivat kahden, viiden, seitsemän tai kymmenen kilometrin retkeilyreitit. Yhteensä reitit muodostavat yli 70 kilometrin kokonaisuuden.

Vuoden 1985 lokakuussa laaditun neuvottelumuistion mukaan jokaiselle reitille haluttiin luoda omanlainen henki. Tästä syystä tuli selvittää tietoja eri alueiden asutuksesta, väestöstä, geologiasta, kasvistosta ja eläimistä.

Jo kolmatta kertaa Ystävänpatikkaan osallistuneiden Tarja Rantalaisen ja Juhani Elorannan mielestä vastaavanlaisen tapahtuman voisi järjestää kaksikin kertaa vuodessa.

– Täällä on niin mahtavat maisemat, että kaikkien pitäisi nähdä ne, Rantalainen hehkuttaa.

Ystävänpatikan pääjärjestäjiä ovat Lammin säästöpankki ja Hämeen Sanomat. Lammin säästöpankin pankinjohtajan Sari Reunasen mukaan koko päivä sujui ongelmitta.

– Mukana oli hyväntuulista väkeä. Kaikilla oli mukavaa, eikä kukaan eksynyt. Kävijämäärä on pysynyt suunnilleen samana jo monta vuotta. Ensi vuoden tavoitteeksi on juhlavuoden takia asetettu 1 000 kävijää. HÄSA

Menot