Kanta-Häme

Evon Syväjärvestä nousi ällistyttävän iso hauki

Lappeenrantalainen Heikki Tolonen oli perjantaina firmaporukan kanssa kalassa Evon Syväjärvellä, kun siima alkoi kiristyä. Kahdenkymmenen minuutin väsyttämisen jälkeen pikkujärvestä nousi massiivinen hauki, joka saaminen veneeseen vaati kolmen miehen voimat.

– En voi ymmärtää, että tuommoista kalaa voi olla olemassa! sanoo Evon Luonnon kalastusmatkailuyrittäjä Kaj Järvinen, joka lähti välittömästi kuvaamaan mahtisaalista.

Jotta hauen tarkka paino saatiin selvitettyä, kiirehtivät kalamiehet Tuulosen S-markettiin. Kello kävi tuolloin viittä minuuttia vaille yhdeksää illalla.

– Kannoin kalan autosta kauppaan. Kaikki ihmiset olivat ihan äimänkäkenä, kertoo Järvinen.

Vaaán näytössä 14,2

Suurimmat kalat -listauksiin hyväksytään vain painot, jotka on saatu virallisella vaaálla. Marketin vaaka näytti: 14,2 kiloa.

– Saalis on merkittävä, jos se olisi tänä vuonna suurin Suomessa saatu hauki, mietti Järvinen heti punnituksen jälkeen.

Kalansaalis.com -nettisivujen mukaan Syväjärven hauki on kuitenkin tässä vaiheessa vuotta valitettavasti vasta pronssilla. Viime keskiviikkona on saatu 17,1 kiloa painanut hauki, ja Suomen kaikkien aikojen ennätyshauki on tiettävästi kalastettu vuonna 2009. Se painoi 18,8 kg.

Järvinen arvioi hauen iäksi 17–18 vuotta.

– Se on varmaan Evon alkuasukas. Retkeilualuehan perustettiin vuonna 1994.

Syväjärveen on istutettu tänä vuonna 2 500 kiloa kirjolohta.

– Hauelle on riittänyt ravintoa. Eikä mitä tahansa pikkukalaa. Se on saanut syötäväksi lohta, nauraa Järvinen. (HäSa)

Päivän lehti

18.1.2020