Kanta-Häme

Ex-vankilanjohtajan virkarikossyytteet hylättiin

Hämeenlinnan vankilan entistä johtajaa vastaan nostetut syytteet kumottiin tiistaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Entistä johtajaa Tuomo Kärjenmäkeä vaadittiin tuomiolle virkasalaisuuden rikkomisesta. Lisäksi häneltä vaadittiin vahingonkorvauksia.

Yhtenä oikeusjutun kantajista oli vankilan apulaisjohtajana työskennellyt nainen, jonka viransijaisuutta ei jatkettu vuonna 2010 sen jälkeen, kun Kärjenmäelle oli selvinnyt hänen seurustelevan entisen vangin kanssa. Jutun toisena kantajana ollut kyseinen entinen vanki oli vapautunut vankilasta ehdonalaiseen vapauteen jo vuonna 1999. Hän menehtyi oikeusprosessin aikana.

Vainajan oikeudenomistajien mukaan vankilanjohtajalla ei ollut laillista oikeutta saada miehen rikosrekisteritietoja tai levittää niitä.

Kärjenmäen mukaan hän sai tiedon apulaisjohtajan seurustelusuhteesta toisen vankilan rikosseuraamusesimieheltä. Kärjenmäen mukaan apulaisjohtaja ei virkaan hakiessaan ilmoittanut läheisestä suhteestaan entiseen vankiin, vaikka häneltä oli turvallisuussyistä asiaa kysytty.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet ja korvausvaatimukset tiistaina.

Kärjenmäen oikeuteen haastaneet vainajan oikeudenomistajat puolestaan velvoitettiin korvaamaan Kärjenmäen ja rikosseuraamuslaitoksen yhteensä noin 13000 euron oikeudenkäyntikulut.

Entisen vankilanjohtaja Tuomo Kärjenmäen ja vankilan henkilökunnan välisiä kiistoja on aiemminkin käsitelty oikeudessa.

Kärjenmäki tuomittiin vuoden 2012 syksyllä 50 päiväsakkoon virkasalaisuuden ja virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä työsyrjinnästä, kun hän oli kertonut kahdelle vartijalle kolmannen terveystietoja ja purkanut vankilan apulaisjohtajan määräaikaisen työsuhteen kuultuaan tämän seurustelevan entisen vangin kanssa.

Kärjenmäki siirrettiin omasta pyynnöstään keväällä 2011 projektitehtäviin. (HäSa)