Kanta-Häme

Farkkukeisari ja sen vaimo

Markku Ahonen hallitsi pitkään kaupungin farkkumarkkinoita, kunnes tyttäret nappasivat isänsä työn.
 
Tulevaisuudessa Markku Ahosen täytyy ostaa farkut itse, eikä niitä voi vain ottaa kaupan hyllystä. Se on suurin muutos, mikä yrittäjän elämässä nyt on tapahtunut, kun hän on jäänyt yrittäjäeläkkeelle nuorisovaateliikkeestä.
 
– Voi kauheata. Täytyy lähteä ihan kaupoille, Tuula-vaimo naurahtaa.
 
Markku Ahonen on ollut vuosikymmeniä Hämeenlinnan farkkukeisari. Hän toi Jamekset, Lee Cooperit, Levikset ja Dieselit kaupunkiin. 
 
Ura alkoi vuonna 1975 isän vaatekaupassa Pukupirtissä. Siellä Markku Ahonen sai harjoitella, kuinka liikettä hoidetaan ja ostaa tavaraa myyntiin. Ongelma oli vain se, ettei isä avannut kirjanpitoaan pojalleen. Markun piti hoitaa ostot, mutta rahaliikennettä hän ei nähnyt. Se oli vähän hankalaa. 
 
Parin vuoden jälkeen Markusta alkoi tuntua, että Pukupirtin linjaa täytyy nuorentaa. Hän osti liikkeeseen kaupungin ensimmäiset collegepaidat ja merkkifarkut. Sitten hän ideoi toisen liikkeen, Sant Manuelin, joka keskittyi nuorisovaatteisiin. 
 
Pukupirtissä oli viidestä veljeksestä kolme töissä. Markku Ahonen halusi lisää vastuuta ja lähti keskittymään farkkuihin ja otti yksin vaimonsa kanssa hoitaakseen Sant Manuelin vuonna 1979. 
 
– Oli tärkeää saada oma liike. 
 
 
 
Kymmenien vuosien kokemuksen rintaäänellä Ahonen sanoo, että vuosi 1979 oli kreivin aika perustaa kaupunkiin farkkuliike. Hän sai neuvoteltua kaikki tärkeät merkit myytäväkseen. Muitakin farkkuliikkeitä oli kaupungissa, mutta yksi toisensa jälkeen vaihtoi alaa.
 
– Oli se kova koulu, mutta usko omaan tekemiseen oli myös kova. Päivät pidimme vaimon kanssa kauppaa ja illat mietimme, mitä seuraavaksi. 
 
Työnjako oli selvä. Mane hoiti ostot, Tuula myi tuotteet. 
 
Siihen aikaan ostotoiminta oli erilaista kuin nykyään. Ahonen kiersi kotimaisia tehtaita ja tehtaat jopa suunnittelivat Sant Manuelille omia tuotteita. Apuna oli muiden kaupunkien merkkifarkkuliikkeet, joiden kanssa Ahonen ystävystyi – joukkoa merkkivaateliikkeitä sanottiin leikkisästi kartelliksi. ”Kartellissa” oli voimaa, he kävivät yhdessä messumatkoilla ja jakoivat kokemuksiaan sekä yhdessä neuvottelivat tehtaiden kanssa. 
 
Ahonen sanoo, että ostajalla pitää olla ymmärrys, mikä myy. Hän hankki 15 vuotta liikkeeseen tavarat. 
 
– Siihen asti homma oli helppoa, kun muoti ei kiertänyt vaan aina tulivat uudet jutut. 
 
Sitten, kun muoti alkoi kiertää ja leveälahkeiset farkut olivat taas in, tyttäret veivät ostotyön isänsä silmien edestä.
 
– Tulin kerran töihin ja kysyin, missä tytär on. Tuula sanoi, että hän lähti ostomatkalle. Siinä sitten nieleskelin, että näinkös tässä kävi. Minut siirrettiin kerrasta varastoon.
 
 
 
 
Yrittäminen on ollut perheen yhteinen juttu. Neljästä lapsesta kaksi tytärtä on hoitanut vaateliikettä, mutta kaikki lapset ovat jossain vaiheessa olleet mukana yrityksen toiminnassa. Äidin ja isän kanssa työskentely on ollut mutkatonta. 
 
– Sain vapaat kädet, eikä Mane tai Tuula hengittänyt niskaan, sanoo viimeksi Catwalk-liikettä pyörittänyt tytär Janna Ahonen.
 
Hän sanoo nähneensä sekä äidissä että isässä eri puolet bisnesmaailmassa. Markku-isä oli kauppiaana hiljainen ajattelija, kun taas temperamentti nousee esille golfkentällä. Äidin kanssa työskentely oli aina mutkatonta.
 
Kukaan lapsista ei kuitenkaan halunnut yrityksen jatkajaksi. Isä ja äiti eivät pidä sitä pahana asiana. 
 
– Maailma on muuttunut. Se hauskuus, mikä minullakin oli, on kadonnut. Touhu on paljon kylmempää, Ahonen arvioi.
 
Pienyrittäjille jää tulevaisuudessa yhä kapeampi siivu kaupasta. Kansainvälisiä ketjuja tulee Suomeen rytinällä ja nettikaupan osuus kasvaa. Markku Ahonen sanoo, ettei varmasti kukaan tiedä, mitä tapahtuu. 
 
Hän sanookin eläneensä farkkubisneksessä hyvät ajat. Seuraavat 35 vuotta eivät ole ruusuilla tanssimista yrityselämässä. 
 
 
 
Ahoset eivät mielellään muistele yrittämisen huonoja asioita. Sen sijaan pitkät asiakkuussuhteet ja yhteistyökumppanit ansaitsevat kiitoksensa. 
 
Matkan varrella on sattunut kuitenkin kaikennäköistä. Sant Manuelilla oli liike Riihimäellä kymmenen vuotta. Siellä kävi kerran varkaita, jotka tyhjensivät kaikki hyllyt farkuista. Kahden kuukauden kuluttua liikkeestä oli viety uudelleen tavaraa. Tällä kerralla oli tyhjennetty likipitäen kaikki.
 
– Siinä ihmettelimme poliisin ja vakuutusyhtiön kavereiden kanssa tilannetta, kun liikkeen eteen kurvasi iso rekka. Mies kantoi sisälle kasoittain Leviksiä. Siinä sitten selittelin, että tämä tilaus on tehty jo kuukausia sitten. Sain lähettää yhden jos toisen lapun, ettei kyse ollut petoksesta, mitä tietenkin vakuutusyhtiön edustaja epäili. 
 
 
 
Nyt Markku Ahonen istuu kolme vuotta sitten rakennetun omakotitalon olohuoneessa Hattulassa ja katselee Vanajavedelle. Uunissa paistuu pannukakku, kun nuoripari on tulossa kylään.
Nuorisovaateliike on myyty liikkeen pitkäaikaiselle työntekijälle ja eläkeläisellä on vapaat kädet.
 
– Tuntuu hyvältä. 
 
Tuula ja Markku Ahonen aikovat keskittyä lomailemiseen.
 
– Sitä tässä pohditaan, mitä tehdään loppuelämällä. Varmasti vietämme talvia Espanjan aurinkorannikolla, kun lumityöt kyllästyttävät, ja siellä on hyviä golf-kenttiä, Markku Ahonen sanoo. 
 
Vaimo on samaa mieltä. Tosin ensimmäinen lapsenlapsi pitää mummin ajatukset tiukasti kotikulmilla. Liian pitkäksi aikaa ei auta lähteä aurinkoon. (HäSa) 
 
 
 
Markku Ahonen
63-vuotias yrittäjä, jäi yrittäjäeläkkeelle neljä viikkoa sitten
yritys Sant Manuel on kantanut 35 vuoden aikana montaa nimeä. Liike oli alunperin Sant Manuel, jonka jälkeen se on ollut Jim&Jill, Jeans Hill ja Catwalk
perhe: Tuula-vaimo ja neljä aikuista lasta
asuu Hattulassa
harrastaa golfia, tasoitus 15,9

 

Päivän lehti

29.1.2020