Kanta-Häme Hämeenlinna

Feeniks-Showdancers-tanssiryhmältä taidekalenteri saattohoitokoti Koivikkokodin hyväksi

Hyväntekeväisyyskalenterin talvikuvassa esiintyvät Jonna Ylitalo, Jasmin Kuttila ja Magda Hakala. Kuvat Toni Vainio

Feeniks-Showdancers-tanssiryhmä on tehnyt taidekalenterin hämeenlinnalaisen saattohoitokodin, Koivikkokodin hyväksi.

Toni Vainio on kuvannut tanssijoita hyväntekeväisyyskalenteria varten jokaisena vuodenaikana kuluneen vuoden ajan. Joulumyyntiin tulevan kalenterin on suunnitellut tanssiryhmää luotsaava Magda Hakala.

 

Taidekuvissa päärooliin nousevat Suomen kaunis luonto ja eteeriset tanssijat.

Tavoitteena oli tallentaa ryhmälle ominainen sadunomaisen tunnelma ja vahva ilmaisuvoima. Kuvista pyrittiin tekemään maalauksellisen kauniita niin, että ne kelpaisivat vaativaankin sisustusmakuun.

Kalenterissa poseeraa myös Nelli-Maija Pekola.

 

Kalenteri on enää painamista vaille valmis. Se on tehty talkoovoimin, ja painokuluja lukuun ottamatta tuotto menee kokonaisuudessaan saattohoitokodille.

Magda Hakala ottaa kalenteritilauksia vastaan puhelimitse lokakuun aikana numerossa 044 0800607.