Kanta-Häme

Flow vie mukanaan

Omituista musiikkia, kallista ruokaa ja pelkkiä hipstereitä.

Helsingin Suvilahdessa järjestettävistä Flow-festivaaleista elää yhä edelleen perin merkillinen mielikuva.

Kyllä, festariruoka on melko hintavaa – joskin maistuvaan kymmenen euron cashew-kana-annokseen sijoittaa huomattavasti mieluummin kuin perinteiseen nahistuneeseen pyttipannulautaseen.

Puitteet ovat kuitenkin mitä mainioimmat. Vanha tehdasmiljöö valaistuksineen, hyvin hoidetut järjestelyt sekä pitävät aikataulut tekevät festarista – noh, yksinkertaisesti viihtyisän.

Avoimin mielin kulkevalle musadiggarille Flow on lähes maanpäällinen paratiisi. Kahdeksan esiintymislavan ja hyvin rakennetun ohjelman ansiosta kuulija voi kävellä keikalta keikalle, kokeilla, etsiä ja löytää.

Parasta on, että jos musiikki ei kolahda, voi kävellä suoraan seuraavan lavan eteen.

Omituista hipsterimusiikkia? Ei, sitä Flow ei tarjoa. Sen sijaan se tarjoaa melko monipuolisen kattauksen niille, jotka ovat valmiit ajelehtimaan aavistuksen valtavirtaa edemmäs.

Ohjelmistossa oli tänä vuonna indierockin lisäksi ainakin räppiä, konemusiikkia, siner-songwriter-tuttavuuksia, mutta myös paljon muuta.

Monen esiintyjän kohdalla lokerointi on kuitenkin vaivalloista, mutta myös turhaa. Tyylit sekoittuvat suloisesti.

Flow ei ole pelkkä nuorisofestivaali, vaikka varsin nuorelta yleisömeri paikoitellen näyttääkin. Esimerkiksi rockia ja countryä kiehtovasti sekoitteleva kitaristi ja laulaja-lauluntekijä Bill Callahan puhuttelee hyvinkin eri-ikäistä väkeä.

Vaikka Flown tämänkertainen ohjelmisto oli monipuolinen, puuttumaan jäivät viime vuosien kaltaiset suuret nimet.

Siinä missä vuosi sitten festariyleisiöä huudattivat päälavalla Alicia Keys ja Nick Cave, oli vastuu perjantaina sälytetty indieräppäri Yasiin Bey aka Mos Defin ja lauantaina The Nationalin harteille.

Lauantain loppuilta olikin yhtä indierockin juhlaa. The Manic Street Preachers lämmitti yleisön etenkin vanhojen hittiensä avulla, keikalla kuultiin uudemman materiaalin lisäksi muun muassa pakolliset hitit Design for Life ja If You Tolerate This Your Children Will Be Next. Päälavan illan vei komeasti päätökseen The National, indierockia sekin.

Jos ovat Flown esiintyjävalinnat monipuolisia, niin sitä ovat myös itse keikkapaikat. Päälavan lisäksi keikkoja vedetään teltoissa, joissa hiki kyllä virtaa, mutta tunnelmakin on aivan omaa luokkaansa.

Aivan omanlaisensa areena on myös pyöreä Ballroom-lava, jossa esiintyjät ja yleisö pääsevät hyvinkin läheiseen kontaktiin.

Ballroom-lavalla nähtiin perjantaina paitsi ruotsalaisen Jenny Wilsonin huikea veto, myös nainen ja kitara -kokoonpanolla esiintyvä kotimainen uusi tuttavuus, Mirel Wagner. Lauantaina samalla lavalla nähtiin hienot vedot ainakin Neneh Cherryltä sekä herkkä-ääniseltä Marissa Nadlerilta.

Kolmipäiväiset Flow-festivaalit päättyivät sunnuntaina. Jos ne missasi tällä kertaa, niin ei hätää, kesä on se on ensi vuonnakin. Kannattaa kokeilla, edes kerran. (HäSa)