fbpx
Kanta-Häme

Forssan kesän tarjonta kasvaa uusilla messuilla

Täysin uusi messutapahtuma tuo vipinää keskelle Tyykikylää heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun Forssan Lehti järjestää Kutomon alueella kaksipäiväiset yleismessut. Messujen odotetaan tuovan alueelle 150–200 näytteilleasettajaa ja 25 000 kävijää.

– Forssan Lehti ja Hämeen Sanomat -konserni haluavat, että talousalueillamme menisi hyvin. Siksi haluamme olla mukana kehittämässä alueillemme uutta liiketoimintaa ja parantamassa alueiden elinvoimaa, myyntijohtaja Mika Sutinen Hämeen Sanomat -konsernista kertoo.

Forssassa järjestettävät messut ovat luonteeltaan yleismessut. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

– Yleismessut ovat tavallaan laajennetut markkinat. Messujen näytteilleasettajat voivat olla siis miltä alalta tahansa, käsityöläisistä muikunmyyjiin ja rakennusalan toimijoihin. Yhdistyksille messut ovat tärkeä tilaisuus kertoa toiminnastaan ja rekrytoida uusia jäseniä. Puolueetkin ovat usein messuilla läsnä, Sutinen toteaa.

Messuja markkinoidaan laajalti konsernin sanomalehtien lisäksi verkossa ja sosiaalisessa mediassa

Puolustusvoimat ovat messuilla mukana suurella osastolla. Kapteenit Ari Viitala ja Ari Pakarinen Panssariprikaatista tekivät messualueella maastotiedustelua pystyäkseen suunnittelemaan rakennettavan osaston.

– Edellisen kerran Puolustusvoimat on ollut Forssassa 1960-luvulla, jolloin Pilvenmäellä järjestettiin messut. On jo aikakin tulla Forssaan uudestaan, kapteeni Pakarinen toteaa.

– Ihmisten kokema turvallisuudentunne on nykymaailman tilanteessa monia askarruttava asia. Messuilla he saavat vastauksia kysymyksiinsä. Messut ovat yksi luonteva kanava Puolustusvoimien ja kansalaisten väliseen kommunikointiin.

Kapteeni Viitala arvioi, että Puolustusvoimat tuo messuille 5–7 konetta. Myös Riihimäen sotilaskoti ja varuskuntaravintola Ruben soppatykkeineen esittäytyy messuilla.

– Puolustusvoimien osasto on messuilla aina yksi suosituimmista. Messuilla ihmiset pääsevät ihmettelemään taistelupanssarivaunua lähietäisyydeltä. Panssarivaunuista ovat poikien lisäksi myös isät innoissaan.

Kutomon alue valikoitui messujen tapahtumapaikaksi ainutlaatuisen miljöönsä ja keskeisen sijaintinsa vuoksi. Kahden suuren marketin läheisyys tuo messualueen tuntumaan kesäviikonloppuna jo luontaisesti noin 15 000 kävijää.

– Kaupoista on matkaa messulle vain 50–100 metriä, joten messualueella on helppo poiketa. Kutomon alue on myös helposti saavutettavissa kävellen ja pyöräillen, Sutinen toteaa.

Messualue levittäytyy Yhtiönkadun vierelle, Kutomon alueen parkkipaikalle Kutomonkujalta Loimijoen suuntaan. Lisäksi messuosastoja tulee syvemmälle alueelle Puuvillakadun varteen. Liikennejärjestelyjä messut aiheuttavat vain vähän.

Forssan Lehti on vuodesta 2013 lähtien ollut osa Hämeen Sanomat -konsernia. Messujen järjestäminen on ollut osa konsernin toimintaa kolmen vuoden ajan. FL

Menot