Kanta-Häme

Forssan lehti siirtyy tabloidiin

Forssan Lehti siirtyy tabloid-formaattiin. Lehti ilmestyy ensimmäisen kerran uudessa kuosissa 4. huhtikuuta ensi vuonna.

Julkaisujohtaja Kari Suontaustan mukaan lehti haluaa olla etujoukoissa uudistamassa sanomalehteä.

– Tabloid on tulevaisuutta, ja pienempi sivukoko sopii erityisen hyvin tämänkokoiselle lehdelle.

Sivukoon muutos liittyy Forssan Lehdessä viime vuonna käynnistettyyn kehittämisprojektiin.

– Kyseessä ei ole vain formaatin muutos, vaan haluamme uudistaa koko lukukokemuksen. Tavoitteena on tarjota lukijoille entistä mielenkiintoisempaa, rohkeampaa ja läheisempää Forssan Lehteä, Suontausta sanoo.

Suontaustan mukaan lehden koko toimitus on ollut mukana kehittämistyössä.

– Työpajoissa on hiottu sisällön ja koko toiminnan kehittämisen keihäänkärjet tabloidia ajatellen. Tabloidissa jutuista tulee entistä iskevämpiä ja uutiset tarjoillaan lukijoille helposti omaksuttavassa muodossa.

Juhlapäivä työn merkeissä

Forssan Lehti luopui marraskuussa omasta painokoneesta. Lehti painetaan TS-Yhtymään kuuluvan Salon Lehtitehtaan painossa.

Seitsenpäiväisen Lehden levikki on noin 13 000 kappaletta ja sillä on noin 35 000 lukijaa. Lehteä kustantaa perheyhtiö Forssan Kirjapaino Oy.

Forssan Lehti vietti torstaina 95-vuotispäiväänsä työn merkeissä. (HäSa)

Päivän lehti

8.4.2020