Kanta-Häme

Forssan mielenosoitus: Puistattavia puheita hymy kasvoilla

Suomi ensin -ryhmän rauhanomainen mielenosoitus Forssan vastaanottokeskuksen edustalla oli tarkoitus olla rauhanomainen tapahtuma.

Poliisin mukaan mielenosoitus sujuikin rauhallisesti, mutta ainakaan hyvästä tahdosta ei ollut tietokaan.

– Ne uhkasi hakata minut, forssalaismies sanoi silminnähden järkyttyneenä.

Mies oli yrittänyt jututtaa Suomi ensin -ryhmän jäseniä, koska hän halusi nähdä, pystyvätkö he asialliseen keskusteluun. Eivät pystyneet.

Eri puolilta Suomea Forssaan kokoontunut Suomi ensin -ryhmä pauhasi mikrofoniin puistattavaan tyyliin. Pääpuhujan Marco de Witin ympärillä oli karskeja ja vähemmän karskeja maastohousuihin tai mustiin reisitaskuhousuihin pukeutuneita miehiä ja muutama värikkään kirkuva naishahmo.

Ensimmäisen puolen tunnin ajan ympärillä oli myös runsaasti nuorta väkeä. Lapsia. Lapsia, joiden maailmankuvaa mikrofoniin paatoksella puhuneen ryhmän väki yritti muokata.

– Tulkaa lähemmäs, täällä on mehua ja keksejä, de Wit kehotti.

Neljä 18-vuotiasta forssalaistyttöä kertoi ennen mielenosoituksen alkua, että he olivat mukana tiistai-illan kahakassa.

– Juttu on kaksipiippuinen, tytöt sanoivat.

He myönsivät, että forssalaisten osalta juttu lähti käsistä, mutta heidän mukaansa turvapaikanhakijat aloittivat tappelun. Forssalaiset kuulemma vain pelottelivat.

– Moni maahanmuuttaja ahdistelee tyttöjä, tytöt perustelevat kielteistä suhtautumistaan turvapaikanhakijoihin.

– He odottelevat baarin edustalla, kun baari menee kiinni. Meitä ei ole kuitenkaan ahdisteltu.

De Wit moitti suvaitsevaisia nuorten aivopesusta. Hänen mukaansa kouluihin lähetetään monikulttuurisia räppäreitä puhumaan suvaitsevaisuudesta. Samalla hän huusi paatoksellisesti mikrofoniin, minkälaisia rikollisia joistain tietyistä maista tulee.

Toinen nuorten aivopesun kaltaiseen puheeseen osallistunut puhuja oli turkulainen Sanna Paasikivi, joka sai nuorilta raikuvat aplodit, kun hän kertoi, miten iloinen hän oli siitä, että nuoret tulivat paikalle. Turussa ei ole siinä onnistuttu.

Paasikiveä ilahdutti, erityisesti äitinä, että nuoret osallistuvat rasistiseen mielenosoitukseen. Ei hän tosin itse sanonut sanaa rasistinen.

Rasistejahan ryhmäläiset eivät ole. Näin sanoi Marco de Wit. Samaan hengenvetoon hän jatkoi tiettyjen ihmisryhmien haukkumista. Kiihkolla.

Marco de Witin haukkumislistalla oli paljon ihmisiä. Myös suomalaisia. Esimerkiksi Helsingin poliisi ja liuta puolueita ja poliitikkoja. Myös perussuomalaiset saivat kyytiä.

Ryhmän tarkoituksena onkin saada oma ryhmänsä eduskuntaan.

De Wit sanoi, että ilta on forssalaisten unelma.

– Tämä on Forssan sota, de Wit sanoi, piti pienen tauon ja lisäsi: verbaalinen.

De Wit kehui useaan otteeseen forssalaisia, jotka uskaltavat puhua, mitä kaupungissa tapahtuu. Hän kehotti jututtamiaan nuoria tulemaan mikrofonin ääreen ja kertomaan kaikille, mitä tiistaina tapahtui. Kukaan ei tullut.

Hän päätti itse kertoa, mitä tapahtui.

– Suomalaiset eivät tehneet yhtään mitään, mutta sata matua hyökkäsi heidän kimppuunsa, de Wit kertoi oman versionsa tiistain tapahtumista.

Hämeen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Mika Pyyhtiä sanoi, ettei poliisi voi puuttua mielenosoituksen puheisiin.

– Riidassa on aina kaksi osapuolta. Molemmilla osapuolilla on peiliin katsomisen paikka, Pyyhtiä tyytyi sanomaan.

Ylikonstaapelin mukaan syyttely ei ole ratkaisu ongelmiin.

Mielenosoituksen menoa seurannut forssalainen Markku pyöritteli päätään de Witin puheita kuunnellessaan.

– Meidän pitäisi olla suvaitsevaisia ja nähdä ihmisarvo, mies muistutti. FL