Kanta-Häme

Forssan museo loi nahkansa

Forssan museo on uuden alussa. Takana on kaksi vuotta kestänyt Vorssanmuseo-projekti, jonka aikana museo on päivitetty nykyaikaan.

– Olemme kokeilleet, tavoitelleet ja luvanneet kaikkea. Nyt olemme tulevaisuuden alussa. Miten se kaikki onnistuu, pohtii museonjohtaja Kati Kivimäki.

Rautalangasta väännettynä: museolla on käsissään hieno instrumentti.

– Mutta miten sitä soitetaan, on vielä kysymysmerkki, kuvailee projektitutkija Kristiina Huttunen.

Instrumentti on Kirjavan kankaan kaupunki -perusnäyttely, joka kertoo Forssan tehdasyhteisön kasvusta ja elämästä.

Samalla, kun uutta näyttelyä on koottu ja rakennettu, museolla on tuuletettu ajatuksia. Forssalaiset on otettu mukaan näyttelyn tekemiseen, ja sähköistä viestintää on käytetty monella tapaa hyväksi. Museotyötä ei tehdäkään enää omassa kopperossa vaan yhdessä yleisön kanssa.

Samalla museota viedään myös maailmalle, eikä toimita vain omien seinien sisäpuolella.

Punaisena lankana tehdas

Kirjavan kankaan kaupunki -näyttelyn näkivät ensimmäisenä Augustiinan päiväkodin eskarilaiset. Koeyleisöksi museo halusi ehdottomasti lapset, sillä ensimmäistä kertaa Forssan museossa on todella paneuduttu lapsiin ja haluttu tehdä näyttely, joka huomioi perheen pienimmät.

– Tykkäsin hirveästi. Kauppa oli mahtava. Hyrrä on hieno. Kivaa, kun pääsee katselemaan, mitä kosketusnäytöillä on, lapset huutelevat koekierroksen jälkeen.

Museonjohtaja on palautteeseen tyytyväinen.

Näyttely on rakennettu teemoittain.

Punaisena lankana toimii Forssan tehdasyhteisön kuvaaminen eri aikakausina 1800-luvulta aina 1980-luvulle. Mukana ovat tietenkin tehtaan perustaja ja patruuna Axel Wilhelm Wahren, hänen työläisensä pumpulienkelit, erilaiset kankaat, Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen syntyminen vuonna 1903 Forssassa ja myös Koijärvi kuvina.

– Halusimme näyttelyyn moniäänisyyttä. Sen vuoksi näyttelyssä on tarinoita tavallisilta ihmisiltä, joille ei veistetä patsaita. Patruunakulttuuri toki näkyy, mutta ei niin, että pääosassa olisi Wahren, vaan naiset ja lapset, kertoo Huttunen.

Paljon työtä edessä

Museot ovat muutoksessa. Sen Kivijärvi ja Huttunen ovat projektin aikana oivaltaneet. Heille uudet työskentelytavat ovat olleet luontaisia. Heidän mielestään ei pidä heittäytyä siihen, että museo olisi vain tutkimuslaitos tai kulttuurityön edistäjä. Se on sitä kaikkea ja siltä väliltä.

– Työ on rikasta ja moniulotteista. Museoväen homma on koordinoida, mutta tekijöitä on paljon, pohtii Huttunen.

Kivimäki taas miettii, kuinka aika riittää. Uudella instrumentilla on paljon työtä.

– Pitää tehdä yleisötyötä, pitää museota auki, tehdä kokoelmatyötä ja markkinoida. Se on uusi tie. (HäSa)