Kanta-Häme

Forssan seutu palasi sote-ruotuun

Forssan kulmilla tunnetaan huolta omien hyvien sote-käytäntöjen säilymisestä maakunnallisessa ja varsinkin valtakunnallisessa uudistuksessa.

Seudun kunnilla oli jo tekeillä maakunnan sote-valmisteluun kannanotto, jossa muistutettiin, että maakunnallisessa valmistelussa on vietävä eteenpäin kaupunkiseutuihin perustuvaa kolmen tuotantoalueen mallia.

Forssan kaupunginhallituksessa asia jäi kuitenkin äskettäin pöydälle. Kaupunginjohtaja Sami Sulkko muistutti, että valtakunnallisen valmistelun linjaukset ovat vielä osin auki.

– Täällä on varmasti pelkotiloja hallinnon rakenteesta. Tässä tarvitaan kuitenkin mahdollisimman suurta maakunnallista yksituumaisuutta. On neuvoteltava yhdessä Kanta-Hämeen muiden kaupunkiseutujen, Forssan hyvinvointikuntayhtymän ja sairaanhoitopiirin kanssa.

Tällä viikolla Forssan kaupunginhallitus totesi kannanoton rauenneen.

Vappuviikolla pidetyssä maakunnallisen sote-ohjausryhmän kokouksessa myös Forssan seudun kuntien edustajat sitoutuivat projektin suunnitteluun ja etenemisjärjestykseen.

Tavoitteena maakunnallisessa Oma Häme -työssä on ensin suunnitella sisältöjä ja vasta myöhemmin, hallituksen linjausten tarkennuttua, pohtia organisaatiota.

Maakunnallinen sote-projekti valitsi taannoin nimekseen Oman Hämeen. Juuri nyt onkin sopiva aika vaikuttaa Oman Hämeen palveluihin.

Sille on avattu omat verkkosivut, joiden kautta voi antaa palautetta. Mahdollista on myös soittaa, jos se tuntuu luontevammalta.

Kaupunginjohtaja Sami Sulkko muistuttaa, että Hämeenlinnan ja Riihimäen kaupunkien kanssa kaivataan kumppanuutta lukuisissa muissa asioissa soten ohella.

– Olemme tehneet aloitteen Hämeenlinnan, Riihimäen ja Forssan seutujen yhteisen toimintamallin luomiseksi mm. tietohallintoon, tietojärjestelmiin sekä talous- ja palkkahallinnon laskentapalvelujen järjestämiseen.

Tavoitteena on kaupunkien tietohallinnon ainakin osittainen kytkeminen maakuntaan. HÄSA