Kanta-Häme

Forssassa valmiina hätämajoitustilat 250:lle

Forssan kaupunginhallitus päättää maanantaina, muuntuuko entinen Rantasipi-hotelli turvapaikanhakijoiden väliaikaiseksi hätämajoitusyksiköksi. Jos suunnitelma toteutuu, Rantasipiin tulisi majoituspaikat 250 turvapaikanhakijalle vuoden loppuun saakka.

Forssan kaupunginjohtaja Sami Sulkko esittää kaupunginhallitukselle myönteistä kantaa.

– Hätä turvapaikanhakijoiden keskuudessa on suuri, eikä hätämajoitusyksiköstä tule mitään kustannuksia kaupungille, Sulkko toteaa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mika Penttilä on huomattavasti kaupunginjohtajaa varautuneempi.

– Suoraan sanoen tunne on pelonsekainen – osin ammattini vuoksi mutta myös kuntalaisena, Penttilä sanoo ja viittaa rajuun pakolaiskeskusteluun, jota varsinkin sosiaalisessa mediassa käydään.

Jos kaupunki sanoo hätämajoitusyksikölle kyllä, ensimmäiset turvapaikanhakijat sijoitetaan Forssaan noin viikon päästä kaupunginhallituksen päätöksestä.

Kaupungin päätös ei periaatetasolla sido Maahanmuuttovirastoa, sillä vuokrasopimus tehtäisiin Villa Eden Care Oy:n kanssa.

– Kaupungin tahdon vastaisia päätöksiä ei kuitenkaan haluta tehdä. Sen tähden haluamme kuulla kaupungin kannan ennen päätöksentekoa, Maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Hanna Kautto toteaa.

Jos Forssan Rantasipi muuttuu hätämajoitusyksiköksi, toimii se Punaisen Ristin (SPR) Lammin vastaanottokeskuksen sivutoimipisteenä. Hätämajoitusyksikkö työllistäisi arviolta 13 henkilöä.

Forssan Rantasipin omistaa Restel Oy.

Ensimmäinen hätämajoitusyksikkö turvapaikanhakijoille perustettiin viikko sitten Kirkkonummelle. Oulun hätämajoitusyksikön ensimmäiset asukkaat saapuvat tänään perjantaina. Uusia tiloja niin vastaanottokeskuksille kuin hätämajoitusyksiköille haetaan kaiken aikaa.

– Kaikki Suomen 25 vastaanottokeskusta ovat aivan täynnä. Maahanmuuttoviraston arvion mukaan turvapaikkaa saattaa hakea Suomesta tänä vuonna 15 000 ihmistä, mikä on 10 000 enemmän kuin oli arvioitu, Kautto kertoo.

Tällä hetkellä käydään neuvotteluja viidestä uudesta vastaanottokeskuksesta. Kauton mukaan Forssa ei ole mukana näissä keskusteluissa.

Jotta turvapaikanhakijat eivät jumittuisi vastaanottokeskuksiin, turvapaikkahakemusten käsittelyyn haetaan lisävoimaa: turvapaikkahakemuksia tekemään on palkattu tai palkataan tänä vuonna 70 uutta työntekijää.

Myös Forssassa päätöksentekoon ajaudutaan vauhdilla. Sami Sulkko kertoo, että Maahanmuuttovirastosta otettiin yhteyttä Forssan kaupunkiin viime viikon perjantaina. Omaa kantaansa Sulkko perustelee inhimillisen hädän ja kustannusvapauden ohella hätämajoituksen väliaikaisuudella.

– Jos olisimme tekemässä päätöstä vastaanottokeskuksesta, huomioon otettavia asioita olisi huomattavasti enemmän. Nyt puhutaan kuitenkin vain neljästä kuukaudesta.

Olisiko tarve lopulta vain neljä kuukautta, sen ratkaisee suurelta osin turvapaikanhakijoiden määrän kehitys.

Rantasipiä Sulkko luonnehtii paikkana ihanteelliseksi.

– Liekö toista paikkaa, joka on otettavissa kalusteineen päivineen heti käyttöön? HäSa

Päivän lehti

7.4.2020