Kanta-Häme Hämeenlinna

Frank jätti Elinvoimaa Hämeeseen ry:n puheenjohtajuuden

Karoliina Frankilla on monta rautaa tulessa. Kuva: Esko Tuovinen
Karoliina Frankilla on monta rautaa tulessa. Kuva: Esko Tuovinen

Elinvoimaa Hämeeseen ry:n puheenjohtajana toiminut Karoliina Frank on jättänyt yhdistyksen puheenjohtajan tehtävät. Hän ei myöskään jatka enää yhdistyksen hallituksessa.

Eroaan Frank perustelee ajankäytöllisillä haasteilla:

– Perheemme kesän aikana voimakkaasti kasvanut yritystoiminta (Vekka Liikenne Oy ja Frank&Vekka Oy) ja syksyllä aloittamani täydennyskoulutus sitovat kaiken liikenevän aikani niin, ettei yhdistyksen hallitustyöskentelylle tässä kohdin jää sitä aikaa, jonka tehtävän asiallinen hoitaminen vaatii, toteaa Karoliina Frank tiedotteessa.

Hallitus valitsee keskuudestaan uuden puheenjohtajan mahdollisimman pian.

Karoliina Frank jatkaa yhdistyksen edustamista Tulen ja Jään Joulu 2019 tiimissä sekä vetää kuluvan vuoden loppuun saakka Hämeenlinnan kaupungin ”Matkailu ja tapahtuma ekosysteemiä”. Lisäksi hän edustaa vuoden loppuun saakka Hämettä Business Finlandin alueverkostossa.

Edellä mainittuja tehtäviä Frank hoitaa tiiviissä yhteistyössä yhdistyksen uuden toiminnanjohtajan, Janne Tienpään kanssa.