Kanta-Häme

Frisbeegolf on hyvän mielen laji, joka kerää tuhansittain uusia harrastajia

Kesäaikaan kiekkojen lennättäminen on yhä useamman lomalaisen rento ajanviettotapa.

Etenkin nuorten keskuudessa frisbeegolf on noussut lyhyessä ajassa hyvin suosituksi lajiksi. Tämä ei yllätä, koska laji soveltuu lähes kaikille ja muutamalla kiekolla pääsee jo hyvään alkuun.

– Hieman yli 10 vuotta sitten alan harrastajia oli muutamia tuhansia. Nyt harrastajia on välinevalmistajien arvion mukaan jopa noin 200 000, kertoo Suomen frisbeegolfliiton puheenjohtaja Ari Penttala.

Buumi alkoi noin 5–6 vuotta sitten.

– Alalle alkoi tulla kaupallisia toimijoita, kiekkojen saatavuus helpottui ja kunnille alettiin myydä ratojen suunnittelua ja tekemistä paketteina. Tarjonta lisääntyi ja liiton lisenssimäärät kasvoivat noin 40 prosenttia vuodessa, Penttala sanoo.

Suomessa koulutetaan jatkuvasti frisbeegolfkouluttajia, jotka valmentavat harrastajia ja esittelevät lajia.

Aluevalmentajien tehtäviin kuuluu ohjaajakoulutusten vetäminen ja koulutusten kehittäminen.

– Ohjaajat vetävät peruskursseja omissa seuroissaan, pitävät liikuntatunteja kouluissa ja järjestävät esittelytilaisuuksia erilaisilla messuilla, kertoo Suomen frisbeegolfliiton aluevalmentaja Sami Poimala.

Ohjaajaksi pääsee käymällä kurssin. Tällä hetkellä on kaksi eritasoista ohjaajakurssia.

– Kursseilta saa valmiit materiaalit ja kokemusta ohjaamisesta. Sertifioituja ohjaajia on Suomessa tällä hetkellä noin sata, Poimala kertoo.

Frisbeegolfissa kilpailuja ja sarjoja on niin aloittelijoille kuin pitkään lajia harrastaneille.

– Liiton alaisia kilpailuja oli viime vuonna 258, joissa oli keskimäärin 68 kilpailijaa. Suurin osa kilpailijoista on aikuisia, Ari Penttala kertoo.

– Nuoret taas pitävät lajista, koska siinä on vapautta tehdä mitä haluaa. Ei tarvitse sitoutua mihinkään tiettyyn joukkueeseen, harjoituksiin tai kisoihin. Voi olla kilpailematta tai kilpailla vain itseään vastaan, niin ei tule paineita.

18-vuotias hämeenlinnalainen Jere Salo kertoo lähteneensä kokeilemaan frisbeegolfia, koska kaveripiirissä moni harrastaa sitä.

– Laji tuntui omalta, vaikka olikin aluksi vaikeaa. Kyllä sen nopeasti oppii. Hämeenlinnan paras rata on mielestäni Viisarin rata, koska siitä pidetään hyvää huolta ja siellä on kahdeksantoista monipuolista väylää.

Kanta-Hämeeseen uusia frisbeegolfratoja on rakennettu viime vuosina paljon. Tuorein hanke on Turenkiin Lastujärven eteläpuolelle tuleva 18-väyläinen rata (HäSa 13.6.2018).

Ratojen sijainnista, koosta ja ominaisuuksista löytyy runsaasti tietoa osoitteesta www.frisbeegolfradat.fi.Kirjoittajat työskentelevät Hämeen Sanomissa kaupungin kesätyösetelillä.

Asiasanat

Päivän lehti

28.1.2020