Kanta-Häme

Georg Laakson kahdeksan vuoden kipu

Georg Laakso tekee musiikkia kotistudiossaan ja seuraa etäältä, miten Turisas valloittaa maailmaa. Siinä sivussa hän yrittää sietää kipua, joka ei jätä hetkeksikään rauhaan. 
 
 
Kipu on jatkuvaa, ja sitä on kestänyt pian kahdeksan vuotta.
 
Se ei vietä vapaapäiviä, eikä sillä ole logiikkaa, sillä kipu on siellä, missä tuntoa ei pitäisi olla.
Raja menee rintakehän kohdalla. Sen alapuolella Georg Laakso ei tunne kosketusta, mutta polttavan, jäytävän seuralaisensa sitäkin paremmin.
 
Tunto katosi lokakuussa 2005, kun Laakso paiskautui ulosajon seurauksena ulos autostaan. Onnettomuuden seurauksena Laakso sai aivovamman, menetti toisen jalkansa polven alapuolelta ja joutui loppuiäkseen pyörätuoliin. Kädet toimivat, sormet eivät.
 
Toimivia lihaksiaan Laakso on saanut vahvistettua, mutta kipu, se on mennyt vuosi vuodelta pahemmaksi.
 
– Se tuntuu siltä kuin istuisit jatkuvasti saunan kiukaalla, Laakso kuvaa.
 
 
 
Logiikattomuudesta kertoo sekin, että kivun aste voi vaihdella, mutta vain ylöspäin.
 
Kuumuus tekee olosta sietämättömän. Silloin Laakso kaivaa pakastimestaan kaikki kylmäkallet, kauratyynyt ja jääpalapussit ja viilentää itseään mekaanisesti.
 
Kun kroppa on halvaantunut, siihen ei voi luottaa. Kolmisen vuotta sitten itsenäisyyspäivänä Laakso onnistui katkaisemaan reisiluunsa ihan huomaamatta.
 
Seuraavana aamuna hän ei tahtonut päästä ylös sängystä, koska olo oli omituisen huono. Suihkutuolissa istuessaan Laakso huomasi, että kun reittä nostaa sivulle, reisiluukin siirtyy.
 
Laakso demonstroi tilanteen kotisairaanhoitajalle, ja seuraavaksi jo tilattiinkin ambulanssi pihaan.
 
Keskussairaalassa Laakso odotteli leikkaukseen pääsyä kolme vuorokautta, koska kiireelliset tapaukset menivät edelle.
 
Odottelemaan Laakso joutui ilman lääkkeitään, ja siten myös ilman unta.
 
 
 
 
Säkäpeliä, on Laakso miettinyt kuntoutusjaksoilla kohtalotovereita tavatessaan.
 
Osa neliraajahalvaantuneista säästyy kivuilta täysin, toiset kärsivät kivuista, mutta ne saadaan hallintaan. Ja sitten on sellaisia kuin Laakso. Kivulle ei löydetä mitään selitystä, eikä siihen ole olemassa helpotusta.
 
Monenlaista Laaksokin on sentään jo kokeillut. Kahdeksan vuoden ajan mies on juossut Helsingissä kipupoliklinikalla.
 
Lääkkeitä on kokeiltu jos jonkinlaisia ja siinä sivussa ovat tulleet tutuksi myös kaikki tavallisimmat lääkkeiden haittavaikutukset: pitkät pahoinvointijaksot, pöhnäisyys, väsymys, sekavuus… 
 
Viime keväänä mies päätti, että nyt riittää. Lääkkeiden hyöty oli mitätön, sivuvaikutukset hallitsivat elämää. Lääkitys ajettiin alas, nyt jäljellä on enää iltalääke, josta siitäkin olisi tarkoitus jossain vaiheessa luopua.
 
Pää on kirkkaampi kuin aikoihin, mutta kipu, se on yhä selvemmin läsnä.
 
– Nyt yritän lähinnä pysyä järjissäni.
 
Silti Laakso on varma siitä, että lääkkeistä luopuminen on oikea ratkaisu.
 
– Kuntoutuksessa katselin kohtalotovereita, jotka istuivat pyörätuolissa räkä poskella, silmät seisoivat päässä. Ajattelin, että ei helvetti, varmaan tosi hyvä boogie…
 
Kuntoutusreissuilla kuulee kohtalotovereilta hyödyllistä tietoa eri kivunhoitomenetelmistä. Sellaisella reissulla Laakso kuuli sähkösimulaattorista, selkäytimeen asennettavasta implantista, joka pitäisi katkaista kipuviesti.
 
Toivo heräsi hetkeksi, kunnes lääkäri totesi, että toimiakseen implantti todennäköisesti tarvitsisi ehjän selkäytimen. Toista kautta Laakso kuuli muuta. Implantin toimivuutta olisi ollut mahdollista testata sairaalassa parin päivän kokeilujakson aikana, mutta kokeiluun Laakso ei päässyt.
 
– En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, pitäisikö lähteä rajan yli hoitoon vai pitäisikö hermostua, Laakso naurahtaa.
 
 
 
Ennen onnettomuutta elämä oli varsin erilaista kuin nyt. Oma studio ja kaksi bändiä – Turisas sekä Cadacross – pitivät kiireisinä.
 
Vammautuminen muutti kaiken. Turisas kiertää maailmaa nyt ilman Laaksoa, kitaraakaan mies ei pysty enää soittamaan kuin soveltaen.
 
Silti musiikki ei ole jäänyt. Itse asiassa, musiikki on se, mikä hetkittäin saa alakropassa riehuvan seuralaisen unohtumaan. Korvienväli on täynnä ideoita ja musiikkia, kärsivällisellä työllä se vain täytyy kaivaa sieltä ulos.
 
Laakso tekee musiikkia itse rakentamassaan kotistudiossa. Parhaimmillaan koneiden edessä pystyy työskentelemään pari kolme tuntia. Säveltäminen onnistuu keyboardin tai hiiren avulla, tietokone auttaa hienosäädöissä.
 
Unelma olisi, että musiikkia voisi tehdä koneen edessä kahdeksan tuntia päivässä. Se on kuitenkin mahdotonta. Kun kipu ottaa otteen, keskittymiskyky katoaa ja pinna palaa.
 
– Aivovamma aiheuttaa sen, että lähimuisti pätkii. Joskus saa hyvän idean, mikä saman tien katoaa päästä. Sitten kaivellaan ja mietitään, vaikka vasta vartti sitten idea tuli.
 
Viime aikoina Laakso on tehnyt musiikkia Cadacrossia varten.
 
– Yritetään ehkä vielä saada levy aikaan. Jotain matskua jo on, mutta hitaasti hyvä tulee. Ehkä ensi vuonna.
 
 
 
 
Georg Laakson ulosajo oli kahdeksan vuotta sitten varsinainen puheenaihe. Hätäkeskuksessa sattuneen sähläyksen vuoksi Laakso joutui virumaan onnettomuuspaikalla vakavasti loukkaantuneena kymmenen tuntia ennen löytymistään. Häntä eivät löytäneet edes pari kertaa paikalla käyneet poliisit.
 
Pahasti hypotermisen Laakson löysi lopulta oma veli. Oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan on todennäköistä, että Laakso olisi kuollut, jos avunsaanti olisi vielä vähänkään venynyt.
 
Onnettomuutta Laakso ei enää ajattele, eikä myöskään mielellään puhu siitä – etenkään tuntemattomien kanssa.
 
– Silti, joka saatanan kerta, kun kaupungille lähtee vaikka terassille istumaan, niin eikö sieltä joku tule aina kertomaan, miten se juttu meni. Kaiken lisäksi, aina ne tuntuvat tietävän paremmin, mitä siinä tapahtui.
 
Nyt onnettomuus on kuitenkin pakko mainita.
 
Kahdeksan vuotta kestänyt oikeusprosessi – tai oikeastaan yksi osa monipolvisesta jutusta – on saatu maanantaina päätökseen. Turun hovioikeuden antaman tuomion mukaan käräjäoikeuden viimesyksyinen tuomio jää voimaan ja Laakso jää siten ilman korvauksia.
 
Laakso haki alun perin valtiolta korvauksia hätäkeskuspäivystäjän tuottamuksen perusteella.
 
Myöhemmin hän kuitenkin vaati korvausta poliisimiesten tuottamuksen perusteella. Käräjäoikeus ja nyt siis myöhemmin myös Turun hovioikeus, hylkäsivät Laakson kanteen vanhentuneena.
 
Vielä Laakson olisi mahdollista hakea korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. 
 
– Mutta kannattaako lähteä valittamaan, se on vielä auki. Asiasta täytyy ensin keskustella lakimiehen kanssa.
 
Miltä maanantaina annettu tuomio sitten tuntuu? Pilkunviilaamiselta, ihmeelliseltä.
 
– Mutta se vähän niin kuin kuuluu tähän teemaan. Ei tässä ihan alun perinkään mennyt mikään putkeen, Laakso sanoo.
 
 

Tuoreimpia artikkeleita