Kanta-Häme

Grahn-Laasosesta ympäristöministeri?

Kanta-Häme saattaa saada toisen ministerin hallituksen loppukaudeksi.

Hämeen Sanomien luotettavalta taholta saamien tietojen mukaan forssalainen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on hyvin vahvoilla puolueensa uudeksi ministeriksi.

Grahn-Laasonen ei itse halunnut tiistaina arvioida mahdollisuuksiaan tai muutenkaan spekuloida asialla.

– Minulla on sama linja kuin aikaisemminkin, etten kommentoi spekulaatioita mitenkään, Grahn-Laasonen sanoo.

Ensimmäisen kauden kansanedustaja on puolueessaan nosteessa. Hänet valittiin kesällä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi.

Hän on pääministeri, puoluejohtaja Alexander Stubbin (kok.) lähipiiriä, sillä ennen kansanedustajuuttaan Grahn-Laasonen työskenteli silloisen ulkoministeri Stubbin lehdistöavustajana.

31-vuotias valtiotieteiden maisteri istuu tällä hetkellä varsinaisena jäsenenä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä varajäsenenä valtiovarainvaliokunnassa, jonka liikenne- ja maatalousjaostojen jäseneksi hänet nimettiin syyskuun alussa. Hän on myös tulevaisuusvaliokunnan varajäsen sekä Kelan valtuutettu.

Paikallisista luottamustoimista merkittävimpiä ovat maakuntavaltuuston puheenjohtajuus ja Forssan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajuus.

Räsänen on…ainoa hämäläinen

Kokoomus ja SDP valitsevat keskuudestaan kaksi uutta ministeriä vihreiden lähdettyä hallituksesta. Virallisesti valintojen pitäisi olla selvillä viimeistään perjantaina.

Hallitus päätti tiistaina, että vihreiltä vapautuneet kaksi ministerinsalkkua menevät isoille puolueille. Ville Niinistöltä vapautuneen ympäristöministerin salkun otti kokoomus ja Pekka Haaviston kehitysministerin salkun SDP. Uusien ministerien nimet kerrotaan myöhemmin viikolla.

Kulisseissa on spekuloitu kokoomuksen päättävän omasta ministeristään keskiviikkona, jolloin kokoontuisivat puoluehallitus ja eduskuntaryhmä.

Kanta-Hämeellä on tällä hetkellä Stubbin hallituksessa yksi ministerin paikka. Maakuntaa edustaa hallituksessa riihimäkeläinen sisäministeri Päivi Räsänen (kd.).

Vielä keväällä Kataisen hallituksessa istui myös hämeenlinnalainen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.), jonka Stubb kuitenkin vaihtoi kesäkuussa turkulaiseen Petteri Orpoon. (HäSa)