Kanta-Häme

Grillikausi alkaa siivouksella

Kevät on tänä vuonna saapunut nopeasti.

Tämän vuoden lämpöpiikkiä ennustetaankin pääsiäisviikonlopulle, ja lämpimät kelit houkuttelevat grillimaisterit takapihoille pariloiden ääreen.

Hämeenlinnalainen Simo Sillanpää on grillannut vuosikausia, ja hän on myös ollut aikanaan paistilasta kädessä entisen Hämeen Linnan Ravintolat oy:n keittiössä. Sillanpää on kaivanut grillin esiin, ja viikonlopun aikana kausi pitäisi avata kunnolla.

Ensin on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että kaasugrilli on huollettu ja puhdistettu oikein.

– Eivät lihat maistu kovinkaan hyvältä, jos ritilöissä on homeisia rasvapaakkuja, Sillanpää toteaa.

Käyttöönottosiivoukseen menee puolisen tuntia, mutta vaivanäkö palkitaan.

Ehjänä talven jäljiltä

Ensimmäiseksi Sillanpää tarkistaa, että grilli on silmämääräisesti ehjänä talvehtimisen jäljiltä. Grilli on talvehtinut pihalla katoksen alla, mutta siinä on ollut peite päällä.

Sillanpää pyyhkii grillin ulkopinnan, ja tämän jälkeen hän purkaa grillistä ritilän, parilan, liekinsuojukset sekä rasvapellin.

Hän suihkuttaa vahvaa rasvanpoistoainetta pellille, antaa vaikuttaa ja pyyhkii pois.

– Markkinoilla on tarjolla monia erilaisia puhdistusaineita. Mikä tahansa, mikä poistaa rasvaa hyvin, kelpaa, Sillanpää kertoo.

Peltiset liekinsuojukset saavat saman kohtelun, ja samalla hän tarkistaa, että polttimot eivät ole tukossa. Lopuksi hän vielä levittää alumiinifoliota rasvapellin päälle, jotta puhdistaminen olisi jatkossa pikaista.

Öljypeite suojaa parilaa

Sitten on paistoritilän ja -parilan vuoro. Hän vetää paksut nahkahanskat käteen ja alkaa pyyhkiä ritilää teräsharjalla. Ritilä on jo valmiiksi melko puhdas, sillä Sillanpää puhdistaa sen huolellisesti jokaisen grillauksen jälkeen. Puhdistusaine hoitaa loput.

– Maahan kannattaa levittää sanomalehteä, jotta pihalaatoille tai terassilaudoille ei roisku rasvaa.

Parilan puhdistaminen onnistuu puolestaan parhaiten kiehuvan kuumalla vedellä ja astianpesuaineella. Toinen tapa on kaataa vettä parilalle ja lämmittää vesi kiehuvaksi. Sillanpää ei kuitenkaan suosi tätä.

– Vettä roiskuu pian polttimoille, ja grilli sammuu.

Teräsharjaa ei saa käyttää emalipinnoitteisiin valurautapariloihin, koska se raapii pinnoitteen irti.

Puhdistuksen jälkeen parilalle levitetään kevyt öljypeite. Sillanpää käyttää suihkepulloon pakattua mallia.

– Ritilää ei tarvitse öljytä, koska makkaroiden ja lihan oma rasva leviää pintaan, Sillanpää neuvoo.

Enää tarvitsee lyödä grilli kasaan ja alkaa paistamaan.

Teflon-parila helpottaa

Grillin huolellisen kevätsiivouksen lisäksi on tärkeää, että grilli puhdistetaan jokaisen käytön jälkeen. Pariloistakin lika irtoaa helpommin, kun se on vielä lämmin.

– On paljon mukavampaa aloittaa grillaus puhtailta välineiltä, Sillanpää sanoo.

Usein siivous on grillaamisen ikävin vaihe, joten Sillanpää on huomannut kätevän välineen, jolla siivoa tulee vähemmän.

– Törmäsin joitakin vuosia sitten eräillä messuilla tällaiseen teflon-ritilään. Panen lihan sen päälle, niin parila ei likaannu. Tämän voi pestä pesukoneessa, hän toteaa.

Kun grilli on puhdas, pääsiäisen ruoatkin valmistuvat hyvin.

– Taidan valmistaa lohta. Lampaanviulukin olisi, mutta se pitää laittaa kypsymään uuniin.

(HäSa)