Kanta-Häme

Haalarimerkit kertovat kantajastaan

Räntää piiskaavana naistenpäivänä kello 16 Hämeenlinnan ensimmäinen approt-opiskelijatapahtuma ei vielä vakuuta väenpaljoudellaan. Paikalle on povattu 700 osallistujaa, puolen tunnin välein porrastaen.

Hämeenlinnan torilla on silti tavanomaista näkyä enemmän ihmisiä – joitakin kymmeniä, jotka ovat hengessä mukana sitäkin suuremmalla innolla.

Heti kärkeen koen elämäni toisen hätäkasteen reiluun 35 vuoteen. Toimenpiteen suorittaa Hamkin oppilaskunnan hallituksen entinen jäsen ja nykyinen Jyväskylän yliopiston opiskelija Iikka Pietilä – itsensä myöntämin valtuuksin.

Sääntöihin kuuluu, että kaikkien opiskelijajuhliin osallistuvien on oltava kastettu Vanajan pyhällä vedellä, mutta niin pitkälle ei tällä kertaa tarvitse mennä. Todistukseksi hätäkasteesta saan merkin – viiden euron kertakäyttöhaalareihini piirrettynä.

Olen valmis myyräksi eli soluttautumaan haalariväen sekaan keskelle opiskelijakulttuurin pyhintä.

Illan tavoitteena on (ravata mahdollisimman monessa baarissa) saada neljässä tunnissa riittävä määrä merkintöjä appro-passiin (naisilla viisi ja miehillä seitsemän virkistysjuomaa), jotta tapahtumasta saisi muistomerkin, joka ommellaan haalareihin kiinni.

– Tapahtumia ilmentäviä merkkejä ei voi ostaa, ne on ansaittava. Tapahtumien ulkopuoliset merkit puolestaan voi ostaa tai teettää. Ne kuvastavat kantajaa, hänen huumorintajuaan tai näkemyksiään maailmasta, Pietilä selventää.

Pietilällä merkkejä on arviolta satakunta.

Onko haalarimerkkien määrällä tai koolla väliä? Saako niillä huomiota, ihailua, kunnioitusta?

– Eräs nimeltä mainitsematon opiskelijakunnan toimija sai hehkutettua yhdessä tapahtumassa eräälle naiselle olevansa opiskelijakunnan toimija, johon nainen vastasi: en pidä sinua juuri minään. Se oli kuolematon lausahdus. Päättele siitä, Pietilä nauraa.

Merkkien määrä voi riippua opiskeluvuosien määrästä ja bileaktiivisuudesta. Isompia tapahtumia voi olla lukukaudessa kymmeniä, mutta pienempiä jopa satoja.

– Merkit ovat oivia keskustelun herättäjiä, jos ajautuu vieraaseen sakkiin.

Törmäämme suoranaiseen harvinaisuuteen, elävään merkkimieheen Semi Jömppikseen (nimi muutettu). Pitkän linjan opiskelijanuorukaiseen, jonka kasvot on tikattu haalarimerkiksi.

Haalareita on liikkeellä montaa eri väriä riippuen koulutusohjelmasta, mutta miksi osalla ne on vedetty puolitankoon ja hirtetty kunnolla kiinni koko pituudelta? Kellään ei tunnu olevan täyttä varmuutta asiasta.

Yhden arvion mukaan naisten etikettiin kuuluu sitoa haalareiden yläosa lanteille, se kuulemma ehkäisee kapakoissa wc-jonojen syntymistä. Toisen arvion mukaan haalarit saa pukea ylös saakka vasta, kun merkkejä on kerätty riittävästi. Nämä ovat tietysti täyttä urbaanilegendaa vailla faktapohjaa.

Kolmea tuntia ja seitsemään baaria myöhemmin törmään Albertin kellarissa Tampereelta saapuneisiin sairaanhoitajaopiskelijoihin.

– Eihän täällä ole ristin sielua missään, Hämeenkadun ainakin 20 000 ihmisen tapahtumiin tottuneet Milla Rantanen ja Janika Siven ihmettelevät

He arvelevat sen johtuvan uudenkarheudesta. Tein saman huomion: väkeä on liikkeellä, mutta hetkittäisinä ryppäinä, ennen kuin katoavat johonkin tapahtuman 12 anniskeluravintoloista.

– Ehdottomasti haluamme omalla panoksellamme tukea, että Hämeenlinnassa tapahtuu. Tulemme tänne myös ensi vuonna, he lupaavat.

Viimeisen vartin aikana huomaan, että minulta puuttuu vielä yksi leima passista, seitsemäs kuppi kahvia olisi kuitenkin tuhoisa. Lisäksi jatkoille suuntaamisessa ei ollut enää mieltä, sillä maineeni on jo ehtinyt kantautua edelleni. Kaduilta kantautuu huhua, että joukossa on toimittaja.

Himoittu merkki jäi osaltani haaveeksi. Se ei haittaa, sillä keräsin illan aikana yhden merkin sijaan 10 sellaista, joita ei heti kävele kadulla vastaan: opiskelijoiden omin kätösin piirrettyinä. Se jos mikä on osoitus lämpimästä vastaanotosta ja heimohengestä.

Johtopäätös: näin monta baaria ei tee Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa oikeutta opiskelijatapahtumalle, jossa väki jakautuu juhlimaan lähinnä pieniin ryhmiin tuttuun porukkaan. Toista oli varmaan jatkoilla.

Ulkopuolisena on paljon itsestä kiinni, millaisia muistoja illasta jää käteen. Onnekseni seura oli loistava, mutta kokonaisuuteen jää petrattavaa ensi vuoden tapahtumaa silmällä pitäen. HäSa

Päivän lehti

7.6.2020