Kanta-Häme

Haarniskat poikineen äitienpäivänä

Hämeen linnan suojissa olevassa Heavy Metal -näyttelyssä nähtiin sunnuntaina kiiltävien haarniskojen lisäksi myös raskaansarjan äijäposeeraamista. Asialla oli hämeenlinnalainen veljeskaksikko, Aleksi ja Teemu Äimänen.

Veljekset kiistivät jyrkästi, että haarniskanäyttely olisi ollut heidän ideansa äitienpäivän aktiviteetiksi. Taistelupuvut olivat joka tapauksessa poikien mieleen heti näyttelyn ensimetreillä.

Teemu pääsi tutustumaan näyttelyn tarjontaan tavallaan ennakkoon.

– Me tehdään mun luokan kanssa retki tänne. Pääsee sitten pätemään, Teemu vitsaili.

Isovanhemmat Matti ja Ritva Kuoppa olivat mukana poikien ja heidän äitinsä Soile Äimäsen kanssa.

– Tampereella Vapriikin museokeskuksen mammuttinäyttelyssä oli huomattavasti halvemmat eläkeläisliput. Täälläkin saisi olla, Ritva tuumaili.

– Totta, mutta ei tämän näyttelyn pitäminenkään ilmaista ole, Matti toppuutteli.

Pääsymaksu Heavy Metal -näyttelyyn maksaa 15 euroa, S-etukortilla saa parin euron alennuksen. Opiskelijoille, varusmiehille, työttömille, eläkeläisille tai yli 10 hengen ryhmälle lipun hinta on kympin nenä.

Kaksi aikuista ja yhdestä neljään lasta oikeuttaa 31 euron perhelippuun.

Kahdeksalla eurolla näyttelyn ovet aukeavat 7–17-vuotiaille ja alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Lipun hintaan sisältyy myös pääsy linnaan.

Lammilainen Sami Koskela maksoi etukortilla 13 euroa näyttelystä. Hän pitää hintaa sopivana.

– Haarniskat, niiden tyyli ja suunnittelu kiinnostavat. Ei tällaista joka päivä näe.

Nurmijärven Rajamäestä kesämökilleen Hämeenlinnaan saapunut Anna Lehtovaara ihasteli näyttelyssä luntulla syttyviä aseita.

– Meiltä löytyy suvusta hakkapeliittoja, jotka käyttivät samanlaisia. Täällä näitä on enemmän kuin Helsingin sotamuseossa.

Pääsymaksua Lehtovaara kuvailee passeliksi. Vain näyttelyn nimi häiritsi häntä.

– Ensin luulin, että näyttely liittyisi jotenkin heavy-musiikkiin.

Valokuvaaminen on haarniskanäyttelyssä sallittua. Salamavalon käyttö on puolestaan ehdottomasti kiellettyä.

– Näyttelyesineiden metalli reagoi salamavaloon. Myös esineiden koskettaminen on kiellettyä, ihmisen ihossa olevan rasvan vuoksi, opas Taru Laakso kertoo

Salamalla räiskiessä ja kiiltäviä pintoja näprätessä pidemmällä aikavälillä tuloksena on, että haarniskoista katoaa metallinhohto. Väri alkaa muistuttaa joltain ruosteen ja ruskean väliltä.

Näyttelyn aulassa on konkreettinen esimerkki ritarihansikkaasta, mikä on kirkkaimman loistonsa jo nähnyt.

– Ihan pikkurahalla ei entisöintiä sitten tehdäkään. Meillä on vartijat kaikissa huoneissa valvomassa, mutta aika hyvin ihmiset ovat pitäneet näyttelyn pelisäännöistä kiinni, Laakso sanoo. HÄSA