Kanta-Häme

Häiriköinti haukkaa kokonaisen lukuvuoden peruskoulusta

Jari Koposen kasvatusavaruudessa on kaksi kirkkaana loistavaa johtotähteä. Ne ovat turvallinen koulu ja opettavat opettajat.

Lähes kaksi vuosikymmentä sitten Koponen havahtui todellisuuteen, jossa lasten kasvatuskulttuuri ja koulujen opetuskulttuuri olivat erkaantuneet liian kauas toisistaan. Lasten tarpeita ja tunteita kuunneltiin, mutta koulussa luokkaa johti autoritäärinen opettaja. Kun lapset tekivät sitä mikä on heille luontaista, uhmasivat ja kokeilivat rajojaan, lisääntyi häiriköinti.

– Lapset ovat lapsia niin kuin ennenkin. He vain elävät ja kasvavat erilaisessa ympäristössä kuin ennen, sanoo tuusulalainen työnohjaaja ja yhteisöpedagogi.

Jari Koponen kehitti Turvaluokka-toimintamallin, jota hän on itse ollut viemässä kuuteen eri peruskouluun Suomessa. Koskisen mukaan Turvaluokka toimii, koska opettaja voi mennä levollisesti luokkaan tietäen, että hän saa keskittyä vain opettamiseen.

– Häiriköinti on johtajuuden kaappaamisyritys opettajalta. Se on testi, ollaanko turvassa johtajan eli opettajan kanssa.

Jos oppilas ei pysty rauhoittumaan, kertoo se aina myös hädästä, jonka pitää tulla kuulluksi. Hyvin voivalla lapsella on terve nälkä oppimiseen.

– Lääke hätään ei voi olla rankaiseminen, sanoo Koponen.

Kaksi voi olla liian iso luokka

Joissakin kouluissa Turvaluokka on mielletty yhdeksi erityisopetuksen muodoksi eivätkä tulokset ole olleet toivotunlaisia. Koponen myöntää pettyneensä hiljaisuuteen, joka seurasi hänen valintaansa Vuoden kasvattajaksi vuonna 2000.

– Ajattelin, että silloin olisi päästy tekemään töitä ihan oikeasti, mutta mitään ei tapahtunut.

Opettajien puheita kuunnellessa syntyy käsitys, että työrauha luokkahuoneessa on mahdollista vain jos oppilasmäärä on mahdollisimman pieni. Ongelmat eivät eskaloidu samalla tavalla pienessä kuin suuressa porukassa, mutta muuten luokkien pienentämisen penääminen on Koposen mielestä vanhojen lääkkeiden kierrättämistä.

– Kun kehitin Turvaluokan, katsoin kahta oppilasta. Toisella oli joku iso murhe päällä, toinen olisi halunnut opiskella ekaa kertaa koko lukuvuoden aikana. Arvaa, kumpiko vei voiton siinä tilanteessa?

Varovaisen arvion mukaan opettajilla kuluu käytöshäiriöiden hoitamiseen viitisen minuuttia jokaisesta oppitunnista. Kun nuo minuutit kertoo koulupäivillä, -kuukausilla ja -vuosilla, saa lopputulokseksi, että peruskoulusta yksi kokonainen lukuvuosi kuuluu siihen, että opettajat pitävät häirikköoppilaille jöötä. Ja muut odottavat.

– Ja sitten valitetaan, ettei jää aikaa opettamiseen. Elämme muka sellaisessa yksinhuoltajakulttuurissa, jossa opettajan pitää varjella kaikkia, mutta eihän se niin saa ole.

Kiinnipito ei ole opettajuutta

Kouluarjen konfliktit kiihdyttävät aika ajoin keskustelua opettajille sopivista keinoista ylläpitää työrauhaa luokissa. Koponen myöntää käyttävänsä kovia ilmaisuja, mutta hänen mielestään kaikki muut paitsi opettajuuden keinot ovat synonyymeja epäammatillisuudelle ja oppilaan heitteillejätölle.

– Keinojen lisäämisen sijaan meidän pitää lähteä vastuukysymyksistä, opettamis- ja turvallisuusvastuusta. Ilman turvallisuutta ei voi opettaa.

Koponen kertoo, kuinka eräs koulu pyysi häntä opettamaan opettajille ihmisen kiinnipitoa. Kamppailulajien harrastajana hänellä olisi ollut siihen tarvittava taito, mutta suljetulla osastolla hoitotyötä tehneenä hän tietää, että riehuvan 13-vuotiaan turvalliseen kiinnipitoon tarvitaan kuusi koulutettua mieshoitajaa.

– Kieltäydyin työtarjouksesta. Ei ole koulun tehtävä pitää lasta kiinni. Eikä opettaja tee sitä työtä, josta hänelle maksetaan, jos hän pitää lasta kiinni. (HäSa)