Kanta-Häme

Häiriköinti on lisääntynyt

OAJ:n hämeenlinnalaisen valtuutetun Kaija-Leena Savijoen mukaan oppilaiden ja opettajien työrauha on heikentynyt myös Hämeenlinnassa.

– Tätä mieltä oli Opettaja-lehden kyselyn mukaan koko maassa 70 prosenttia opettajista.

Ilmiö on havaittavissa myös Hämeenlinnassa, vaikka tilanne ei olekaan niin huono kuin monin paikoin Helsingin seudulla.

Savijoki sanoo, että Alppilan koulun tapaukseen on hankala ottaa kantaa, koska kaikki tosiasiat eivät ole tiedossa.

– Kyllä se vetää kuitenkin mietteliääksi, jos työrauhan ylläpitäminen johtaa siihen, että opettaja ajautuu näin hankalaan tilanteeseen.

Myös se mietityttää, kun ruokalasta ulos työnnetty oppilas tai hänen vanhempansa eivät ole tehneet kantelua, vaan asiaan puuttui koulun rehtori.

– Irtisanominen on ylimitoitettua reagointia, kun protokollan mukaan ensin pitäisi antaa varoitus.

Savijoki myöntää, että rehtorin tehtävänä on ollut arvioida tilanne.

– Ruumiillinen kuritus ei ole sallittua, eivät opettajat halua myöskään siihen palata.

Uusi laki tulossa ministeriöstä

Kaija-Leena Savijoki on jäsenenä OAJ:n koulutuspoliittisessa toimikunnassa, joka valmistelee opettajien näkemyksiä uuden perusopetuslakiin, joka on parhaillaan opetusministeriön käsittelyssä.

– Opettajille halutaan lakiin nykyistä paremmat keinot puuttua häiriköintiin. Välttämättömien voimakeinojen käyttö olisi sallittu.

Lakiin ollaan kirjaamassa opettajille oikeus vaarallisen esineen ottamiseen pois oppilaalta.

– Esineen saisi kuitenkin ottaa pois vain oppilaan kanssa samaa sukupuolta oleva opettaja, mikä toisi käytännössä mahdottomia tilanteita.

Opettajakunnasta on valtaosa naisia, eikä kaikissa kouluissa ole välttämättä ensimmäistäkään miesopettajaa.

Yhteiskunta pienoiskoossa

Kaija-Leena Savijoen mukaan koulu on yhteiskunta pienoiskoossa. Hänen mielestään on hyvä miettiä, millaista viestiä annetaan, jos joillekin annetaan oikeus jättää noudattamatta yhteisiä sääntöjä.

– Onko oikeus häiriköidä suurempi kuin sen suuren enemmistön, joka haluaa opiskella rauhassa?

Haitari on tosi leveä, kun tietyn seudun koko ikäryhmä on yhdessä ja samassa koulussa.

Lasten ja nuorten käyttäytyminen on Savijoen mukaan oire jostakin.

Valtaosa koululaisten vanhemmista käyttäytyy kouluun päin erittäin rakentavasti.

– Sitten on pieni, mutta kasvava joukko perheitä, jotka hakevat vikaa koulusta tai opettajista, ja uskovat mieluummin oman alaikäisen nuoren kertomuksia.

Osa vanhemmista käyttäytyy myös suoraan hyökkäävästi.

– Usein kuullaan vakuutettavan, että kotona ei ole mitään ongelmia, mutta onko siellä kotona rajoja?

Kaija-Leena Savijoen mielestä rajoja on pakko olla, etenkin, kun toimitaan koulun kaltaisessa isossa joukossa. (HäSa)