Kanta-Häme

Hakamäen kenttä olisi edullisin vaihtoehto

Kuva: Heini Suvisuo
Kuva: Heini Suvisuo

Janakkalan tekninen lautakunta esittää edelleen, että Turengin tuleva urheilukenttä sijoitettaisiin Hakamäen entisen sorakuopan alueelle. Lautakunta kokousti tiistaina.

Nyt on valmistunut kustannusvertailu kolmen eri sijoituspaikan välillä, ja Hakamäki-vaihtoehto osoittautui selvästi edullisempi kuin Ilveslinnan ja Kyterin vaihtoehdot.

Itse kentän rakentaminen maksaisi joka paikassa arviolta 1,47 miljoonaa euroa, mutta erityisesti katuyhteyksien kustannukset olisivat Hakamäessä selvästi edullisemmat kuin kahdessa muussa kohteessa.

Arvio päätyi siihen, että kokonaiskustannukset olisivat Hakamäessä 3,9 miljoonaa euroa, Ilveslinnan alueella 4,6 miljoonaa ja Kyterissä 4,7 miljoonaa euroa.

Seuraavaksi asiaa käsittelee kunnanhallitus, joka saa tietoonsa myös kuntalaiskyselyn tulokset. Tuo kysely päättyy 30. maaliskuuta.

Tekninen lautakunta otti kantaa Hakamäen puolesta jo tammikuussa, mutta sen jälkeen kunnanhallitus päätti, että ennen päätöksentekoa punnitaan vielä Ilveslinnan ja Kyterin vaihtoehdot. HäSa

Uutista on korjattu 26. maaliskuuta kello 17: urheilukenttäkysely päättyy 30.3. (ei siis 20.3.).

Päivän lehti

7.4.2020