Kanta-Häme

Hakattiinko tästä kynäjalavia?

Retulansalmen rantametsää on hakattu viime talvena Tuomistonkärjessä. Samalla epäillään tuhoutuneen arvokkaan kynäjalavalehdon – ainakin osittain. Maanomistaja on jyrkästi eri mieltä.

Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys on tehnyt suojeltujen kynäjalavien kaatamisesta rikostutkintapyynnön Hämeenlinnan kihlakunnan poliisilaitokselle.

Arvio kaadettujen kynäjalavien määrästä perustuu aikaisempiin kartoituksiin ja viimekeväiseen laskentaan. Vanajaveden kynäjalavat inventoinut luontoharrastaja sanoo, että rauhoitettuja puita on hävinnyt alueelta jopa satoja.

Inventointien mukaan kynäjalavia on ollut aikaisemmin alueella tuhatkunta, kun niitä viime keväänä oli jäljellä enää 375.

Tuomistonkärki sijaitsee Vanajaveden rannassa mantereen puolella Retulansaarentiestä etelään.

Maanomistaja kiistää

Alueen omistavan perikunnan edustajana Teppo Laurila Retulansaaresta kummastelee kynäjalavien tuhoamisväitteitä. Hän vakuuttaa, että energiapuun hakkuusuunnitelmat on tehty noudattaen Hämeen ely-keskuksen ohjeita.

Laurila sopi hakkuista maanomistajan edustajana metsän hakkaajan eli UPM Metsän kanssa. UPM teetti työn hämeenlinnalaisella urakoitsijalla.

Ely-keskuksen ylitarkastaja Rauni Itkonen on tammikuussa antanut UPM:lle ohjeet, joiden mukaan ranta-asemakaavan luonnonmukaisina säilytettävät osa-alueet ja yksittäiset suojeltavat puut on otettava huomioon hakkuussa.

– Ohjeiden noudattamista ei ole ollut mahdollista valvoa, sanoo ylitarkastaja Itkonen.

Teppo Laurila kiistää kynäjalavien hakkuut.

– Tarkoitus ei tietenkään ole ollut kaataa kynäjalavia, joiden esiintyminen alueella on hyvin tiedossa.

UPM:n ympäristöpäällikkö Sami Oksa Valkeakoskelta kertoo, ettei poliisi tai muutkaan viranomaiset ole olleet asiassa yhteydessä metsäyhtiöön.

– Kaikki epäilytkin selvitetään normaalikäytäntömme mukaisesti, kertoo Sami Oksa.

Isot kynäjalavat rantakaavassa

Pääosin Tuomistonkärjestä on hakattu tervaleppää, mikä on Teppo Laurilan mukaan liittynyt rantakaavan mukaisten tonttien näkymien avartamiseen.

Teppo Laurila arvelee, että asian takana ovat erilaiset käsitykset siitä, minkä kokoista vesaa kutsutaan puuksi, kun mietitään metsän uudistamista.

– Metrinen varpu ei kyllä minun mielestäni ole kynäjalava.

Teppo Laurila ei täysin kiistä, ettei kynäjalavaakin olisi voinut päätyä energiapuun joukkoon.

– En kiistä, ettei jokunen olisi voinut mennä korjuutöiden yhteydessä.

Laurila ihmettelee väitettä, että rantametsästä on kaadettu useita isoja kynäjalavarunkoja.

– Mihin ihmeeseen ne on sitten ajettu?

Isot kynäjalavat on merkitty ranta-asemakaavaan.

– Komeat suojelupuuthan tekevät tontit arvokkaiksi, joten mitä järkeä niitä olisi kaataa. Sen verran meillä on rantalepikkoa, ettei tarvitse kaataa kynäjalavia.

Maanomistaja kertoo itse merkinneensä nauhoin kahden hengen voimin ennen hakkuuta säilytettäviä kynäjalavia kuitunauhoin yhden iltapäivän verran.

Vanhoja hakkuita ja myrskytuhoja

Rantalehdossa on hakkuiden jäljiltä runsaasti myös vanhoja puunkantoja, joista ei enää saa selvää, minkä puun kantoja ne ovat.

Teppo Laurilan mukaan rantalepikkoa hakattiin edellisen kerran 1990-luvun lopulla. Sekin voi olla osaselitys kynäjalavien väitettyyn katoamiseen. Laurila ei silti sulata käsitystä satojen puiden kaatamisesta.

– Jokin yksittäinen runko on joskus saattanut kaatua, mutta ehdottomasti ei satoja.

Laurila kertoo, että vuoden 2001 Janita-myrsky tuhosi reilun neljän hehtaarin verran metsää Tuomistonkärjestä.

– Se osaltaan on varmasti vaikuttanut myös kynäjalavien lukumäärään.

Rikostutkinta on vireillä

Valkeakoskelainen luontoharrastaja Kari Järventausta huomasi ja dokumentoi kynäjalavalehdon hakkuut viime keväänä. Hän ilmoitti asiasta Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiriin ja Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistykseen, joka teki poliisille rikostutkintapyynnön kesäkuun puolivälissä.

Komisario Ilkka Iivari vahvistaa, että poliisin tutkittavana on epäilty luonnonsuojelurikos, joka koskee 200-300 kynäjalavan tai taimen hakkuuta. Toistaiseksi ei ole tietoa, milloin tutkinta etenee alkua pidemmälle. Iivari huomauttaa, että luonnonsuojelurikosten vanhenemisaika on 10 vuotta. (HäSa)

Päivän lehti

8.4.2020