Kanta-Häme

Hallitukselle selvitys lakkautuspäätöksen valmistelusta

Kaupunginhallitus saa puheenjohtajansa Sari Raution (kok.) pyynnöstä maanantaina selvityksen siitä, kuinka päätöstä terveyskeskusliikelaitoksen lakkauttamisesta on valmisteltu.

Selvityspyyntö liittyy Pro Hämeenlinna -koalitiota edustavien kaupunginhallituksen jäsenten mielipidekirjoitukseen (HäSa 18.9.), jonka mukaan tilaajajohtajan käskystä sekä kaupunginhallitukselta että valtuustolta pimitettiin kanavamallin väliarviointi ennen liikelaitosta koskevaa päätöksentekoa.

– Tässä sekoitetaan kaksi asiaa – kanavamalli ja liikelaitoksen tulevaisuus. Kanavamallin kehittämistä on päätetty jatkaa joka tapauksessa riippumatta terveyspalvelujen järjestämistavasta, Rautio painottaa.

Hän pyysi selvityksen päätösten valmistelusta, koska on kyllästynyt keskustelemaan asiasta yleisönosastoilla.

– En näe järkeväksi käydä viikoittain saman pöydän äärellä olevien ihmisten kesken keskustelua lehdessä. Siksi asiaan palataan maanantaina.

– Poliittisesti saa tietenkin olla eri mieltä, mutta tuntuu, että nyt halutaan tarkoitushakuisesti sekoittaa kaksi erillistä asiaa. (HäSa)