Kanta-Häme

Hallituksen sote-malli tuskin kelpaa Kanta-Hämeelle

Kanta-Hämeen kunnat ottavat yhtenäisen esityksen pohjalta kantaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiin.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus käsitteli lausuntoa maanantaina ja ehdottaa valtuustolle sen hyväksymistä.

Ainakin alustavasti kantahämäläiset kunnat ovat löytäneet yhteisen sävelen siitä, ettei hallituksen tarjoama malli kelpaa.

Peruspalvelut kaupungeista

Kanta-Hämeessä liputetaan kolmen seudullisen perustason alueen ja yhden yhteisen sote-alueen puolesta.

Ajatuksena on, että Forssan seutu, Hämeenlinnan seutu ja Riihimäen seutu järjestäisivät perustasoiset sote-palvelut itsenäisesti.

Vaativammat sosiaali- ja terveyspalvelut järjestäisi koko maakunnan kokoinen sote-alue. Tämä oli myös noin vuosi sitten sote-selvitysryhmän esitys Kanta-Hämeen malliksi. Tosin myöhemmin sillä pyyhittiin pöytää.

Lausunnossa moititaan hallituksen esitystä jäykäksi ja vaaditaan siihen lisää joustoa.

Kunnat ovat yksimielisiä siitä, että Kanta-Hämeen kohdalla lakiesityksen toteutuminen johtaisi omituiseen tilanteeseen.

Sekava esitys

Hämeenlinnan seudulla palvelujen järjestäminen erkaantuisi kunnan johtamisjärjestelmän ulkopuolelle koko maakunnan sote-alueelle, jonka vastuukuntana tosin toimisi Hämeenlinna.

Myös Forssan seudulla tilanne olisi outo, sillä missään kunnassa ei ole vaadittua 20 000 asukkaan väestöpohjaa.

Tällöin myös Forssan seudun nykyisin hyvin toimiva kuntayhtymämalli purkaantuisi ja sote-palvelut siirtyisivät sote-alueen järjestämiksi.

Riihimäen seudulla olisi vaihtoehtoja. Esimerkiksi Riihimäen kaupunki voisi järjestää peruspalvelunsa itse tai vastuukuntana Hausjärven ja Lopen kanssa. Lisäksi olisi myös mahdollista, että sote-alue järjestäisi palvelut Riihimäen seudun kunnille tai osalle niistä.

Yhdessä Hämeen liiton ja sairaanhoitopiirin kanssa sorvatussa lausunnossa lähdetään siitä, että järkevintä on järjestää perustason palvelut kolmella kaupunkiseudulla.

Vaativat palvelut järjestäisi sote-alue, joka olisi kolmen perustason alueen yhtymä.

Lausunnossa muistutetaan, että tällainen malli on tarjolla Uudellemaalle ja olisi hyvin sovellettavissa myös Kanta-Hämeeseen.

Puuttuu myös tuotantoon

Lausunnossa kiinnitetään huomiota myös siihen, että sote-järjestämislaki rajaisi myös palvelujen tuotantoa.

Esityksen mukaan palvelutuotannon henkilöstön pitäisi olla joko vastuukunnan tai sote-alueen palveluksessa. Tällöin esimerkiksi Hattulan nykyinen Pihlajalinna-malli ei tulisi kyseeseen.

Tätä täkäläiset kunnat pitävät turhana sääntelynä.

Lisäksi ehdotetaan, että sairaanhoitopiirin pitäisi olla mahdollista muuttua suoraan sote-yhtymäksi ilman vaikeita omaisuusjärjestelyjä ja uudelleenorganisointia.

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto käsittelee lausuntoa maaliskuun alkupuolella. Valtiovarainministeriö odottaa lausuntoja 13. maaliskuuta mennessä. (HäSa)

Päivän lehti

3.6.2020