Kanta-Häme

Haluatko city-ritariksi pelastamaan turisteja?

Viime kesänä AC/DC-konserttipäivänä yksi jos toinenkin hämeenlinnalainen sai toimia turistioppaana, sillä kaupungilla liikkui paljon avuntarpeessa olevia ihmisiä.

Tänä kesänä kaupungissa tapahtuu monenlaista ja Linnan kehityksen väki on ideoinut uuden tavan auttaa turisteja.

Kaupungissa alkaakin Tunnusta raitaa -kampanja.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kuka tahansa kaupunkilainen voi ilmoittautua city-ritariksi. Edellytyksenä on, että osaa kertoa tarinoita kaupungista, tietää tapahtumien keskeiset asiat ja on auttamishalua.

– City-ritari voi auttaa löytämään palveluita. Tärkeintä on, että on auttamishaluinen. Idea on se, että turisti voi kysyä mitä tahansa ja city-ritari osaa auttaa tavalla tai toisella, kertoo Linnan kehityksen myyntipäällikkö Jonna Piiroinen.

Kuka keksi city-ritarit, Jonna Piiroinen?

– Ideahan ei sinällään ole uusi, vapaaehtoistyövoimaahan hyödynnetään tapahtumissa paljon. Esimerkiksi Turussa on kulttuuripääkaupunkiaikoina ollut vähän samaa ideaa. Idea city-ritareista syntyi Linna kehityksessä, kun pohdimme miten saamme tapahtumavieraiden elämystä parannettua ja Hämeenlinnan upeutta, kauneutta, mahtavuutta jalkautumaan. Positiiviset kaupunkilaisethan ovat paras voimavara. Meistä on myös mukava antaa aktiivisille hämeenlinnalaisille mahdollisuus kertoa tapahtumavieraille miten hieno kaupunki meillä on. Ritarit tuovat omilla tarinoillaan oman leimansa kaupunkikuvaan. Vieraat kuulevat varmasti paljon sellaista, mitä muutoin eivät saisi tietää

City-ritarien tehtävä on kuljeskella tapahtumapäivinä kaupungilla, pääasiassa keskustassa. Turistit tunnistavat ritarit paidasta ja muista näkyvistä merkeistä, joita ritareille jaetaan. Saavatko oppaat opastusta? Jos saavat, millaista opastusta?

– Oppaille järjestetään info-tilaisuuksia, jossa avataan enemmän city-ritarin roolia ja työnkuvaa, mutta myös kerrotaan tapahtumakohtaista tietoa sekä muistutellaan mitä kaikkea mielenkiintoista Hämeenlinnassa on käynnissä tänä kesänä. Käytännössä infojen avulla on tarkoitus varmistaa, että kaikilla city-ritareilla on hyvät tiedot sekä tapahtumasta että Hämeenlinnan tarjonnasta.

Onko ritareiden iällä väliä?

– Toivomme, että ritareita löytyy monesta eri ikäryhmästä eli iällä ei sinällään ole väliä. City-ritarin täytyy tosin olla täysi-ikäinen. Tärkeintä on asenne ja halu olla mukana tekemässä huippuelämyksiä tapahtumavieraille.

– Haaveenamme on, että saisimme 100 city-ritaria. Meillä on kuitenkin paljon kaupunkilaisia, jotka mielellään kertovat kaupungista, Piiroinen sanoo.

Määrittele kaupungin kannalta ihanne city-ritari?

– Ihanne city-ritari on henkilö, joka on aidosti sitä mieltä että Hämeenlinna on mahtava paikka ja tänne kannattaa tulla. Ihanne city-ritari on myös avulias, ystävällinen ja positiivinen persoona. Hän on valmista auttamaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Innokkaille kaupunkilaisille järjestetään casting-tilaisuudet, joiden perusteella city-ritarit valitaan kesäksi. Piiroisen mukaan jokaisen casting-tilaisuuteen tulevan kannattaa miettiä, miksi juuri hän olisi hyvä. HÄSA

Ilmoittaudu mukaan:Casting-tilaisuudet Raatihuoneella 31.5. kello 14.30 ja 17, 14.6. kello 14.