Kanta-Häme

Hämeen Demarinaiset: Ekologisesti kestävät valinnat osaksi arkea

Hämeen Demarinaiset vaativat, että kestävä valinta ei saa olla kalliimpi kuin ympäristön kannalta haitallinen vaihtoehto. Hämeen Demarinaisia johtaa forssalainen Emmi Lintonen. Kuva: Pekka Rautiainen
Hämeen Demarinaiset vaativat, että kestävä valinta ei saa olla kalliimpi kuin ympäristön kannalta haitallinen vaihtoehto. Hämeen Demarinaisia johtaa forssalainen Emmi Lintonen. Kuva: Pekka Rautiainen

Hämeen Demarinaiset käsittelivät piirikokouksessaan kestäviä kulutusvalintoja. Hämeen Demarinaisten puheenjohtaja Emmi Lintonen muistutti, että kestävien kulutusvalintojen tekeminen ei aina ole helppoa tai edes mahdollista kaikille,

– Jokapäiväisiä, pieniä valintojamme ohjaa monet muutkin tekijät kuin ympäristöystävällisyys. Taloudelliset olosuhteet, väsymys, tietämättömyys tai jopa vaihtoehtojen vähäisyys tekevät vastuullisten valintojen tekemisestä hankalaa, Lintonen totesi.

Lintosen mukaan useita Kuluttajaliiton kestävää kehitystä tukevista teemoista on huomioitu Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa. Hallitusohjelmassa todetaan, että pakollisia pakkaus- ja alkuperämerkintöjä laajennetaan. Samassa yhteydessä linjattiin, että tavaroiden ja pakkausten tuottajille säädetään nykyistä laajempi velvoite tarjota tietoa kuluttajille myymiensä tavaroiden ja pakkausten ympäristövaikutuksista.

Lakiesitys on eduskunnan käsittelyssä näillä näkymin marraskuussa.

Demarinaiset toteavat myös, että ruokahävikkiä on myös vähennettävä ja kotitalouksia on tuettava tehtävässä.

Demarinaiset ottivat kantaa myös veroratkaisuihin. Ne on toteutettava naisten mukaan sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisella tavalla. Hämeen demarinaiset odottavat kestävän verotuksen tiekartalta paljon, kunhan vain kuluttajien näkökulma ja verorasitteen kohtuullisuus riittävästi huomioidaan. Kestävä valinta ei saa olla kalliimpi kuin ympäristön kannalta haitallinen vaihtoehto. Häsa

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic