Kanta-Häme

Hämeen kauppakamarin Jussi Eerikäinen yritysten koronakyselystä: "Nyt on nähtävissä lievää optimismia"

Kauppakamarin kyselystä käy ilmi, ettei henkilöstömäärän vähennystarve ole kasvanut.
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen näkee positiivisena, että konkurssiriski on vähentynyt Hämeessä. Kuva: Terho Aalto
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen näkee positiivisena, että konkurssiriski on vähentynyt Hämeessä. Kuva: Terho Aalto

Hämeessä kauppakamarien koronakyselyyn vastanneista yrityksistä 44 prosenttia arvioi, että henkilöstön määrä pysyy ennallaan tai kasvaa seuraavien kahden kuukauden aikana.

– Positiivista on, että yritysten henkilöstömäärän vähennystarve ei ole kasvanut. Lisäksi konkurssiriski on vähentynyt alueellamme. Alle 30 prosenttia pitää konkurssia mahdollisena koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia. Nyt tehdyssä kyselyssä on nähtävissä lievää optimismia verrattuna edelliseen maaliskuun lopussa tehtyyn kyselyyn, Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen toteaa.

Matkailu- ja ravintoala kaipaa suoraa tukea

Hämeen kauppakamarin alueelta vastanneista yrityksistä 76 prosenttia kertoo kuitenkin, että koronavirusepidemia on vaikuttanut liikevaihtoon negatiivisesti.

– Viimeisten viikkojen aikana olemme hoitaneet paljon yritysten luottojen maksusuunnitelmien muutoksia sekä lisärahoitustarpeita. Toistaiseksi emme ole tunnistaneet terveillä yrityksillä kohonnutta konkurssiriskiä – olettaen että rajoitustoimet jäävät lyhytaikaisiksi. Mikäli kriisi pitkittyy ja rajoitustoimia joudutaan jatkamaan kesän yli niin uskomme konkurssiriskin kohoavan joillakin aloilla jopa merkittävästi, Päijät-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Kivimäki arvioi.

Koronaviruspandemia on ajanut erityisesti ravintola-alan ahdinkoon.

– On selkeästi nähtävissä, että erityisesti matkailu- ja ravintola-alalle, erikoiskaupalle ja henkilöliikennealan yrityksille tarvitaan suoraa tukea, Eerikäinen korostaa.

Keskuskauppakamari on esittänyt, että kriisin rajoitustoimien poiston yhteydessä ravintolapalveluiden arvonlisäverokanta lasketaan väliaikaisesti 14 prosentista 10 prosenttiin ja että samalla myös anniskelun arvonlisäverokanta lasketaan väliaikaisesti 24 prosentista muiden ravintolapalveluiden kanssa samaan 10 prosenttiin.

Herkkumaan toimitukset vähentyneet jopa 90 prosenttia

Hämeenlinnalaisen elintarvikkeita valmistavan Herkkumaan toimintaan on vaikuttanut eniten ravintoloiden ja suurkeittiöiden toimitusten väheneminen 90-prosenttisesti.

– Tuotantomme pääpaino on nyt vähittäiskaupan tuotteissa sekä valmistamissamme private label -tuotteissa, Herkkumaa Oy:n toimitusjohtaja Atte Rekola kertoo.

– Suurin muutos vientimme osalta on Venäjän ruplan arvon heikentyminen, mikä luo hinnoittelupaineita. Vienti Venäjälle on tällä hetkellä kuitenkin suhteellisen normaalia.

Herkkumaa on solminut Lidlin kanssa yksinmyyntisopimuksen Mayochup-tuotteesta, mikä kattaa koko Euroopan Lidlin verkoston.

– Tuotteen vienti alkaa 1.5. useisiin Euroopan maihin ja pyrimme varmistamaan logistiikan toimivuuden koronaviruksen luomista haasteista huolimatta. Suomen markkinoille tuote tulee myös toukokuun alussa, Rekola kertoo.

Vienti vetää edelleen

Eerikäinen arvioi, että teollisuustuotanto ja vienti ovat olleet alueen yrityksissä toistaiseksi hyvällä tasolla, vaikka tarjouskyselyissä on varmasti hiipumista.

– Edelleenkin alueemme yritysten EU:n ulkopuolinen vienti on vetänyt hyvin. Myös rakennusalan toiminta ja työvoiman saatavuus on jatkunut melko normaalina.

Kauppakamarien kysely tehtiin 20. huhtikuuta. Kyselyyn vastasi 2977 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen sekä kaiken kokoisista yrityksistä.

Aiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu 30.3. ja 16.–17.3. Hämeen kauppakamarin alueella vastanneita yrityksiä oli 172 ja vastanneista 83 prosenttia on alle 50 henkilöä työllistäviä. Vastanneista 83 prosentin vuosiliikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa.

Päivän lehti

12.8.2020