Kanta-Häme

Hämeen MTK: Eläinsuojelujärjestöt eivät saa osallistua valvontaan

Maa- ja metsätaloustuottajia edustava MTK Häme kertoo vastustavansa eläinsuojelujärjestöjen osallistumista maatilojen viranomaisvalvontaan.

MTK-järjestöön kuuluvan liiton mielestä maatilojen eläinsuojelutarkastuksien täytyy olla jatkossakin vain valvontaeläinlääkärien työtä.

– Suomessa luottamus viranomaisiin ja heidän riippumattomuuteensa on poikkeuksellisen korkea. Mikäli osa viranomaistyöstä siirretään intressiryhmille, riippumattomuus menetetään, MTK:n liitto tiedottaa.

Liitto rinnastaa eläinsuojelujärjestöjen osallistumisen valvontaan siihen, että asianajaja osallistuisi poliisin työhön tai verokonsultit verotuspäätöksien tekemiseen.

Liiton oma ehdotus on, että maatilojen eläinsuojeluvalvonnassa pitäisi vähentää byrokratiaa tai sitä ei ainakaan saisi lisätä. Näin kaikkien osapuolten voimavarat voitaisiin kohdistaa liiton mukaan ”myös eläinten hyvinvoinnin parantamiseen”.

Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY on ehdottanut, että valvontaviranomaisilla pitäisi olla mahdollisuus käyttää valvonnassa hyväksi asiantuntijoita. Näihin asiantuntijoihin se lukisi mukaan myös kolmannen sektorin vapaaehtoiset, kuten järjestön eläinsuojelutyöhön kouluttamat eläinsuojeluneuvojat.

SEY:n mukaan vapaaehtoisia pitäisi voida käyttää esimerkiksi valvontaeläinlääkärin työparina, ulkopuolisina tarkkailijoina tarkastuksilla ja apuna seurannassa.

Ehdotus liittyy eläinsuojelulain uudistukseen. Uudesta laista on tarkoitus valmistua esitys tänä vuonna. (HäSa)