Kanta-Häme

Hämeen poliisilla rauhallinen yö

Hämeen poliisilla oli rauhallinen vuorokausi alueellaan. Kanta-Hämeessä tehtäviä oli 75 ja Päijät-Hämeessä 104 viimeisen vuorokauden aikana. Päihtyneitä tuotiin säilöön alle kymmenen Hämeenlinnan poliisiasemalle ja Lahden pääpoliisiasemalle.

Päihtyneitä kuljettajia oli liikenteessä reilusti, varsinkin Lahdessa, missä poliisin haaviin jäi neljä rattijuoppoa. Kaksi Lahdessa kiinnijääneistä rattijuopoista oli huumausaineen vaikutuksen alaisia ja kortittomia. Kaksi rattijuoppoa puhalsi törkeät lukemat ja toisella ei ollut ajo-oikeutta.

Hämeenlinnassa poliisille tuttu kortiton rattiuoppo ajoi päin punaista liikennevaloa Turuntiellä, mutta kolarilta tai vaaratilanteilta vältyttiin tällä kertaa.