Kanta-Häme

Hämeen Sanomat 50 vuotta sitten: Pontikkatehdas paljastui Lammin Kataloilla

Lammilla Kataloisten kylässä paljastui lauantaina ajanmukaisin laittein varustettu pontikkatehdas ja useita kymmeniä litroja valmista tuotetta, poliisin löytäessä Paavo M:n omistaman talon saunasta mainitun tuotantolaitoksen.

Tapahtumat, jotka johtivat kyseiseen paljastukseen alkoivat lauantaina Lammin kirkonkylässä, jossa poliisi pidätti kauppamatkalla liikkuneet ystävykset, hämeenlinnalaisen Pekka F:n ja lammilaisen Paavo M:n. Pidätyksen aiheena oli ilmeinen humalatila.

Ennen lääkärintutkimuksen suorittamista pääsi F kuitenkin pakenemaan ja poliisit olettivat pakomatkan suuntautuvan M:n asunnolle Kataloisten kylälle.

Poliisien saapuessa talonväen keskuudessa syntyi levotonta liikettä ja ilmassa tuntui palaneen käryä, joten poliisit ryhtyivät avustamaan saunan oven avaamisessa F:n taskuista löytyneillä avaimilla.

Nykyaikainen pontikkatehdas oli varustettu kaasukeittimin siten, että keittäjän käynnistettyä tehtaansa illalla, saattoi hän lähteä vaikka naapurikylään juhlimaan aamuyöhön saakka ja palata aamuyöllä noutamaan lisää pontikkaa, joka tällä välillä oli valunut meijeritonkkaan.

Talon isäntä on kieltänyt tietävänsä mitään tehtailusta saunassaan, vaikka myöntää saaneensa maistiaisiksi F:n ”geneweriä”. 

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930