Kanta-Häme

Hämeen Sanomien painopaikka vaihtuu Tampereelle

Tämän päivän Hämeen Sanomat oli viimeinen, joka painettiin Hämeenlinnassa. Hämeen Sanomat ja Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset painetaan tammikuun alusta Alma Manu oy:n sanomalehtipanossa Tampereen Sarankulmassa.

Hämeen Sanomien jakelu­aikataulu ei muutu.

–  Lehden tilaajat saavat lehtensä kotiin kannettuna samaan aikaan kuin tähänkin asti, sanoo Hämeen Sanomat oy:n toimitusjohtaja ja päätoimittaja Pauli Uusi-Kilponen.

– Voimme tehdä sivumäärältään suurempia lehtiä. Lisäksi voimme tuottaa lehden väliin erilaisia liitteitä. Tampereen uusi painokone, jossa on paljon automatiikkaa, on myös kustannustehokas.

Hämeen Sanomat ja Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset on tähän saakka painettu Suomen Lehtiyhtymän Hämeen Lehtipainossa Hämeenlinnan Kajamäessä.

Hämeen Lehtipaino oy jatkaa toimintaansa Hämeenlinnassa, jossa painetaan muun muassa Aamuposti sekä ensi vuodesta lähtien Hämeen Sanomien ostama Forssan Lehti. (HäSa)