Kanta-Häme

Hämeen taidepalkinnot Baggelle ja Mallusjoen musiikkitapahtumalle

Kirjailija Tapani Bagge ja Mallusjoen takinkääntöviikot ovat saaneet Hämeen vuoden 2015 taidepalkinnon.

Hämeen taidetoimikunnan mukaan Baggen vaikutus Hämeenlinnan kulttuurielämälle ja tunnettuudelle on ollut merkittävä jo yli 20 vuotta. Perusteluissaan taidetoimikunta korostaa Baggen laaja-alaisuutta.

Yli 90 teosta sisältävä kirjallinen tuotanto kattaa kaikki kirjoittamisen osa-alueet lasten- ja nuortenkirjallisuudesta rikoskirjallisuuteen. Hän on myös opettanut kirjoittamista ja siten ollut osaltaan kasvattamassa uutta, nousevaa kirjailijasukupolvea.

Mallusjoen takinkääntöviikko Orimattilassa järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1992. Vuosittain heinä-elokuun vaihteessa Nuorisoseurantalolla pidettävä tapahtuma päättyy aina torvisoittokunnan säestämiin tanssiaisiin.

Tapahtuman taustalla on Mallusjoen nuoriseura ry, erityisesti Sirkku ja Kyösti Kyrö. Vapaaehtoistyötä tapahtuman eteen tekee suuri joukko muitakin kyläläisiä ja talkoilla mukana olevia ammattimuusikoita, yhteensä noin 100 henkeä.

Hämeen taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin.

Päivän lehti

28.1.2020