fbpx
Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeen yritykset arvostelevat tiukasti hallitusta talouskriisistä – Konkurssiriski on jopa kasvanut

Kaksi kolmasosaa yrityksistä arvioi, että niiden liikevaihto putoaa seuraavan kahden kuukauden aikana.
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen sanoo, että yritysten usko koronaepidemian ja talouskriiisin hoitamiseen on heikentynyt.

Hämeen kauppakamarin alueella yritykset ovat jopa valtakunnallista kriittisempiä talouspoliittisista päätöksistä, joita hallitus on koronakriisin aikana tehnyt.

Alueen yrityksistä 71 prosenttia arvioi, että hallitus on hoitanut talouskriisiä melko tai erittäin huonosti. Viime toukokuussa huonon arvion antoi 62 prosenttia yrityksistä. Valtakunnallisesti kaksi kolmasosaa antoi arvosanan huono.

Hämäläisyrityksistä 40 prosenttia kertoo henkilöstönsä määrän vähentyneen koronakriisin aikana. Arviot henkilöstön kehityksestä ovat hieman parantuneet.

– Kaksi kolmasosaa yrityksistä arvio liikevaihtonsa putoavan seuraavan kahden kuukauden aikana, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen kauppakamarin tiedotteessa.

Hämeen alueen yritykset arvioivat konkurssiriskinsä jopa kasvaneen syyskuusta. Neljännes yrityksistä vastaa myönteisesti kysymykseen, onko niiden konkurssiriski kasvanut merkittävästi koronakriisin aikana.

– Ravintoloiden ja matkustamisen rajoitukset ja koulujen mahdollinen sulkeminen vaikuttavat varmasti kritiikkiin, Eerikäinen sanoo.

Viime toukokuussa yritykset suhtautuivat myönteisesti (80 prosenttia) hallituksen ratkaisuihin epidemian hoidossa. Nyt niukasti yli puolet (55 prosenttia) arvioi epidemian hoidon erittäin tai melko hyväksi. HÄSA

Menot