Kanta-Häme

Hämeen yrityksissä usko vahvistui nopeasti

Usko kasvuun on vahvistunut nopeasti hämäläisissä yrityksissä. Hämeen kauppakamarin barometrin mukaan 59 prosenttia alueen yrityksistä uskoo liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna.

Kasvuun ja liikevaihtonsa pienentymiseen uskovien yritysten saldoluku on noussut syksyn +29:stä touko–kesäkuun +49:ään. Saldolukuna usko kasvuun on vahvistunut 20 yksiköllä vain muutamassa kuukaudessa.

Yritysten investoinnit ovat jo vuosikausia jääneet hyvin vaisuksi. Kauppakamarin barometri kertoo, että halukkuus investointeihin on kasvussa myös Hämeessä. Vielä syksyllä yritykset ilmoittivat investointien edelleen vähenevän, sillä barometrin saldoluku investoinneista oli -2. Saldoluku on nyt +15.

Vientinäkymät ovat niin ikään edelleen parantuneet. Viennissä saldoluku on +15 ja tilauskannassa +29.

– Rakennusalan kasvu näkyy meillä myönteisesti. Alkuvuoden myyntiluvut ovat 20 prosenttia paremmat kuin edellisvuoteen nähden, sanoo Domus Classican toimitusjohtaja Pia Kuurma kauppakamarin tiedotteessa.

Hieman vajaa kolmannes yrityksistä arvioi henkilöstömääränsä hieman kasvavan. Työntekijöiden määrän vähentymistä ennakoi vain hyvin pieni osa yrityksistä.

Henkilöstöään vähentäneet yritykset valittavat jo työvoimapulasta. Lahden seudulla peräti 45 prosenttia pitää työvoiman saatavuutta heikkona. Hämeenlinnan seudulla vastaa luku on 30 ja Forssan seudulla 29 prosenttia.

– Toiminnan tehostamisen myötä työllistämme nyt hieman vähemmän, mutta osaavan työvoiman saatavuus on myös meille haastavaa, Wiittan toimitusjohtaja Wille Viittanen sanoo. häsa

Päivän lehti

2.6.2020