Kanta-Häme

Hämeenlinna ei myönnä Fici-Copyä Hassisen potkujen syyksi

Kaupat Fici-Copyn kanssa toivat potkut Hämeenlinnan Liikuntahallit -yhtiön toimitusjohtajalle Jorma Hassiselle. Halliyhtiö hankki epäedullisilla sopimuksilla kopiokoneita Fici-Copyltä ja Hassinen sai rahaa tyttärensä liikuntaharrastukseen.

Hassisen työsuhde katkaistiin viime viikolla, mutta Hämeenlinnan kaupunki ja liikuntahalliyhtiö eivät ole millään tavalla tiedottaneet siitä. Hassinen itse antoi maanantaina Hämeen Sanomille haastattelun, jossa hän kieltäytyi kertomasta työsuhteen katkaisun syytä.

Hämeenlinnan luottamushenkilöt ja virkamiehet antavat ristiriitaisia tietoa Hassisen irtisanomisesta. Hämeenlinnan Liikuntahallien hallituksen puheenjohtaja Timo Saviniemi (kok.) kertoi maanantaina, että Hassinen on jäänyt lomalle.

– Kaupunki tiedottaa asiasta heti, kun se on julkinen, Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) sanoo.

Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo korostaa, että kaupunki ei ole toimivaltainen liikuntahalliyhtiön toimitusjohtajan erottamisessa. Hän sanoo, että totta kai yhtiö informoi kaupunginhallituksen konsernijaostoa.

– Kaupungilla on omistajana yhtiöille erilaisia yhteisiä ohjeita, joista yksi on toimitusjohtajasopimus. Siinä sovitaan muun muassa irtisanomisajasta.

Isosuolla on tiedottamisesta erilainen näkemys kuin kaupunginhallituksen puheenjohtajalla.

– Yhtiö tiedottaa asiasta aikanaan. Kaupunki ei tiedota.

Jorma Hassinen on ollut yksi epäilty Fici-Copyn rikostutkinnassa. Fici-Copyn yrittäjä Kimmo Andersson on myynyt ylihintaan kopiokoneita ja jättänyt vanhoja rahoitussopimuksia voimaan. Useat yhteisöt ovat velkaantuneet sadoilla tuhansilla euroilla kopiokonesopimuksista.

Anderssonia on epäilty muun muassa petoksista ja ostajien lahjonnasta. Syyteharkinnassa epäillyillä oli yhteensä toista sataa erilaista rikosnimikettä.

Syyttäjä tarjosi Anderssonille syytesovittelua, johon hän suostui. Andersson on tunnustanut osan rikosepäilyistä eikä häntä vastaan käydä tavanomaista rikosoikeudenkäyntiä. Tuomioesityksen käsittely aloitetaan 2. marraskuuta Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Syyttäjä on nostanut syytteet myös kahta muuta henkilöä vastaan. Ne käsitellään käräjillä aikaisintaan joulukuussa. Kun syyttäjä ei ole julkistanut syytettyjen nimiä tai syytteiden sisältöä, ne ovat salaisia oikeudenkäyntiin asti.

Rikostutkinnassa on ollut kolmen Hämeenlinnan kaupungin yhtiön ja yhden kaupunkiin liitetyn yksikön kopiokonekaupat.

Tehdäänkö jossakin Hämeenlinnan muussa yhtiössä vastaavia päätöksiä toimitusjohtajasta?

– En ole kuullut vastaavaa muista yhtiöistä, Isosuo sanoo. HÄSA

Päivän lehti

21.1.2020