Kanta-Häme

Hämeenlinna hakee Reilun kaupan kaupungiksi

Pian kaupungin kokouksissa, juhlissa ja kahvitauoilla siemaillaan Reilun kaupan kahvia ja teetä. Hämeenlinna hakee vihdoin Reilun kaupan kaupungiksi. Riihimäellä kestävin periaattein tuotettuja reiluja tuotteita on käytetty jo vuosia.

Hämeenlinnassa ajatusta on haudottu jo 15 vuotta. Tuolloin kaupunginvaltuustossa tehty aloite kaatui samoin kuin vuonna 2004 tehty aloite. Reilun kaupan kahvin epäiltiin kasvattavan kaupungin menoja. Kymmenen vuoden aloitetauon jälkeen Heikki Kivelä, Pauliina Nikupeteri ja Jolanda Sankari nostivat asian jälleen aloitteella uudelleen harkintaan vuosi sitten.

Reilun kaupan kaupungin arvonimen saaminen edellyttää, että kaupunki siirtyy käyttämään Reilun kaupan kahvia ja teetä omissa tilaisuuksissaan Raatihuoneella, mutta tarjoilee sitä lisäksi kaupungintalolla

Tuotteiden valikoimaa lisätään vähitellen kaupungin hallintokunnissa. Mahdollisuuksia riittää, sillä Reilun kaupan periaattein tuotetaan runsaasti elintarvikkeita, puuvillatekstiilejä, kosmetiikkaa sekä jopa jalkapalloja.

Tiedossa on tapahtumia Reilun kaupan viikolla, mutta myös tietopaketteja kaupungin nettisivustoille. Hämeenlinnan kaupunki nimeää Reilun kaupan kannatustyöryhmään kaksi edustajaa.

Kannatustyöryhmä pääsee nyt kannustamaan hämeenlinnalaisia kahviloita ja ravintoloita käyttämään Reilun kaupan kahvia ja teetä. Lisäksi mukaan tarvitaan 30 yritystä ja yhdistystä. Kannatustyöryhmä pääsee hakemaan kaupungille Reilun kaupan sertifikaattia, kun kriteerit täyttyvät.

Reilun kaupan sertifikaatti säätelee lapsityövoiman kieltoa, työntekijöiden tasa-arvoista kohtelua ja koulutusta, viljelyolosuhteita, sekä esimerkiksi viljelijöille maksettavaa takuuhintaa. (HäSa)