Kanta-Häme

Hämeenlinna ja ystävyyskaupungit ovat keskustelleet kulujen leikkaamisesta

Hämeenlinna on valmis karsimaan ystävyyskaupunkitoimintansa kuluja. Hämeenlinnan kaupungin kehitysjohtajan Tarja Majurin mukaan keskustelu virisi Hämeenlinnan ja pohjoismaisten ystävyyskaupunkien välillä keväällä.

Hämeenlinna järjestää neljän pohjoismaisen ja yhden virolaisen ystävyyskaupunkinsa kanssa joka toinen vuosi pohjoismaisen tapaamisen. Tapahtuman järjestämisvastuu siirtyy vuorollaan jokaiselle kaupungille.

Tapaamisten tarkoituksena on jakaa tietoa jostain etukäteen valitusta teemasta. Ensi vuonna kaupunkien edustajat kokoontuvat Islannin Hafnarfjörðurissa, jolloin teemana on ”terve kaupunki”.

Ensi vuoden tapaamista edelsi toukokuussa kaupunkien edustajien välinen suunnittelupalaveri Islannissa. Majuri kertoo, että ennen suunnittelupalaveria kaupunginjohtajien välillä käytiin keskustelua, voisiko tapaamisten järjestämiskuluja karsia.

Majurin mukaan yhtenä vaihtoehtona esitettiin suunnittelupalavereista luopumista.

– Ulkomailla ollaan samassa tilanteessa kuin Suomessa, eli raha on tiukassa.

Hämeenlinnassa kansainväliseen toimintaan kuluu rahaa tavallisesti alle 50 000 euroa vuodessa. Kansainvälisen toiminnan budjetti kattaa paitsi ystävyyskaupunkitoiminnan, myös esimerkiksi koulujen kansainvälistymiseen liittyviä leirikouluavustuksia.

Kolme vuotta sitten, kun Hämeenlinna isännöi pohjoismaisten ystävyyskaupunkien tapaamista, kansainvälisen toiminnan budjetti oli vajaa 100 000 euroa.

Pohjoismaisiin tapaamisiin lähtee 2–4 hengen delegaation lisäksi kahdeksan nuorta ja heidän valvojansa, ja lisäksi mahdollisesti virkamiehiä, joiden toimenkuvaan tapaamisen teema liittyy.

Hämeenlinnalla on kaikkiaan 10 eurooppalaista ystävyyskaupunkia, joihin on solmittu suhteet vuosina 1950–1989.

Pohjoismaisten tapaamisten lisäksi Hämeenlinna pitää yhteyttä muun muassa venäläiseen ystävyyskaupunkiinsa Tveriin, saksalaisiin Celleen ja Weimariin sekä puolalaiseen Toruńiin.

Hämeenlinnan kaupungin kansainvälisten asioiden sihteeri Marja-Leena Helkiö kertoo, että viime viikonloppuna Tverin kaupunkipäiville lähti Hämeenlinnasta neljä edustajaa.

Ystävyyskaupunkeihin ovat yhteydessä myös muut organisaatiot kuin Hämeenlinnan kaupunki. Esimerkiksi seurakunta järjesti aiemmin rippileirejä Saksan Celleen.

Tveristä on käynyt Hämeenlinnassa esimerkiksi kuoroja, ja hämeenlinnalaiset ja celleläiset taiteilijat ovat pitäneet näyttelyitä toistensa kaupungeissa.

Sen sijaan esimerkiksi pienen unkarilaisen Püspökladányn kaupungin kanssa yhteistyö on lähinnä virallista.

Helkiö kertoo, että Linnan Kehitys kartoitti muutama vuosi sitten alueen yritysten kiinnostusta yhteistyöhön ystävyyskaupunkien kanssa. Yritykset eivät kuitenkaan osoittaneet erityistä kiinnostusta. HäSa

Päivän lehti

29.1.2020