Kanta-Häme

Hämeenlinna saa arkkitehtuurin läänintaiteilijan

Eeva Astala aloittaa toukokuussa läänintaiteilijana tehtävänään arkkitehtuurin ja arkkitehtuurikasvatuksen edistäminen valtakunnallisesti. Arkkitehtuurin läänintaiteilijaa ei ole aikaisemmin ollut Hämeen ja Kaakkois-Suomen alueilla, joilla on yhteinen toimipiste Kouvolassa. Astala, joka siirtyy läänintaiteilijaksi Arkkitehtuurikeskuksesta, tulee työskentelemään Hämeenlinnassa.

Alueiden toinen aloittava uusi läänintaiteilija on Kirsi Lajunen, jonka tehtäväalueena on taiteen hyvinvointivaikutuksien edistäminen. Lajunen työskentelee toukokuuhun asti Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelman koordinaattorin tehtävässä.

Hämeen ja Kaakkois-Suomen taidetoimikunnat kantavat huolta siitä, ymmärretäänkö taiteen kuuluvan osaksi täysipainoista elämää myös silloin kun ihminen on heikoimmillaan. Taiteen terveysvaikutuksista on lukuisia tutkimuksia, joissa todetaan, että taidetta aktiivisesti kuluttavat ihmiset elävät pidempään ja pysyvät terveempinä. Arkkitehtuurin läänintaiteilijan valinnalla Taiteen edistämiskeskus haluaa puolestaan vahvistaa rakennetun ympäristön suunnittelua ja arkkitehtuurikasvatusta.

Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) läänintaiteilijoiden tehtävät voivat olla alueellisia, alueiden yhteisiä tai valtakunnallisia. Läänintaiteilijoiden työ rahoitetaan veikkausvoittovaroista. Tänä vuonna Taikella on 40 läänintaiteilijaa. HÄSA

Päivän lehti

3.12.2020

Fingerpori

comic