Kanta-Häme

Hämeenlinnaan saadaan lisää talliosakkeita

Talliosakkeiden kysyntä ylittää tarjonnan Hämeenlinnassa. Muutama vuosi sitten valmistuneet talliosakkeet Hattelmalassa ja Tiiriössä ovat jo täynnä.

Den Finlandin Talliosake-brändi suunnittelee uutta talliosaketta Moreenin teollisuusalueelle. Rakennustyöt Moreenissa on tarkoitus aloittaa vuoden loppuun mennessä. Alueelle tulee kaksi hallia. Tilojen neliökoot vaihtelevat 20 neliömetristä aina jopa 300 neliömetriin.

Vaikka Moreenin talliosaketta ei ole toistaiseksi edes markkinoitu, varauksia on tullut jo joitakin.

Osakkeiden käyttäjät ovat pääasiassa yrittäjiä ja yksityishenkilöitä. Den Finlandin Etelä-Suomen aluejohtaja Sakari Junes kertoo käyttäjäkunnan olevan laaja, koska tilat soveltuvat monenlaiseen käyttöön.

Juneksen mukaan yksi syy tilojen suosioon on yrittäjien tilatarve, mutta myös asuinrakentamisen muutos.

– Rakentamisen keskimääräiset neliökoot ovat kymmenessä vuodessa pudonneet 30 neliömetrillä. Kysymys kuuluukin, onko tavaran määrä vähentynyt siitä mihinkään?

Juneksen mukaan ihmiset tarvitsevat tiloja, joissa voi turvallisesti harrastaa ja samalla säilyttää tavaraa. Kolmas suuri asiakasryhmä on sijoittajat, jotka vuokraavat ostamiaan tiloja eteenpäin.

Hattelmalassa sijaitsevan Kiinteistö oy Hämeenlinnan Talliosakkeen hallituksen puheenjohtaja Markku Seljänne kertoo, että vaihtuvuutta osakeyhtiössä on ollut hyvin vähän. Perustamisen jälkeen myyntiin tulleet osakkeet ovat menneet nopeasti kaupaksi.

Seljänne omistaa kaksi vierekkäistä talliosaketta. Tallien väliltä on avattu seinä ja ne muodostavat yhdessä noin 75 neliömetrin tilan. Hämeenlinnan virastojen, toimistojen tai muiden julkisten tilojen seinien ja ovien kaiverretut opaste- ja nimikyltit ovat lähtöisin Seljänteen tallista, jossa hänen yrityksensä EA-kilpikaiverrus valmistaa niitä.

Seljänne on ainut, joka viettää Hattelmalan osakkeissa työpäivänsä vakituisesti. Hän kertoo, että talleissa on muitakin eri alojen yrittäjiä. Yhdessä tallissa tehdään esimerkiksi hautakiviä ja toisessa timpuri sahaa puutavaraa.

Osakkeiden väki ei ole juuri vaihtunut vuosien varrella.

– Todella hyvin ovat kaikki pysyneet täällä. Yksi talli meni myyntiin viime vuonna, mutta sekin ehti olla vain yhden päivän myynnissä. Silloin hinnaksi tuli noin 1 200 euroa neliömetriltä.

Viereisessä hallissa on Risto Loikkasen talli. Siellä on projektiauto, varastotavaraa ja takana verstas työkaluineen. Seinällä on kyltti, jossa lukee Dad’s garage, eli isän autotalli.

– Myin omakotitalon ja muutin kerrostaloon, niin talli lähti samalla. Piti saada jokin tila mihin saada tavaroita mahtumaan, kun kerrostalojen varastot ovat pienempiä, Loikkanen sanoo.

Hän on huomannut, että väki tuntuu tarvitsevan nykyään enemmän varastotilaa. Hän arvioi, että se johtuu osittain siitä, että ihmiset muuttavat ja joku on älynnyt tarjota lisävarastoa. HÄSA

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930