Hämeenlinnalainen Matti Myllymäki kävi kuoleman porteilla hypättyään 50 metristä Ratinan suvantoon – Nyt hän kertoo, mitä tapahtui 17 vuotta sitten

16-vuotias Matti Myllymäki seisoi Pyynikin uimahallin viiden metrin hyppytelineellä. Hän ei ollut koskaan ennen hypännyt niin korkealta.

Myllymäki vääntäytyi kankeaan asentoon 45 asteen kulmaan. Sitten hän hyppäsi.

Siitä eteenpäin Myllymäki tunnettiin taiteilijanimellä Taisto Kovakanki. Taisto siksi, että Taisto viettää nimipäiväänsä Myllymäen syntymäpäivänä 7. marraskuuta. Kovakanki tuli jähmeästä lähtöasennosta.

Myllymäki oli ammatiltaan rekkakuski, mutta hänellä oli mielenkiintoinen kaksoiselämä pellehyppääjänä. Siinä yhdistyivät hulluus ja halu tuoda iloa.

– Olen poikamies, eikä minulla ole mukuloita. Mutta kun menen uimahalliin, kiipeän vitoseen, ja siellä on kolmesataa pentua altaan ympärillä. Siinä on minulla lapsia.

– Kun tulen alas oikein pahasti ja näen mukuloitten ilmeet… te ette usko, millainen nautinto se on.

 

66-vuotias entinen pellehyppääjä on kuuluisa pieleen menneestä 50-vuotishypystään. Hän hyppäsi 50 metrin korkeudesta Ratinan suvantoon Tampereella vuonna 2001.

Ratinan suvannon ympärille oli kerääntynyt viisituhatpäinen yleisö. Väkijoukon kannustushuudot kantautuivat nosturiin.

Myllymäellä ei ollut aavistustakaan, voiko sellaisesta korkeudesta ylipäätään selvitä hengissä. Hän tiesi, että vain eräs amerikkalainen pellehyppääjä oli hypännyt korkeammalta.

– Hän oli harjoitellut ensin hyppäämällä helikopterista tyynellä kelillä, mutta minulla ei ollut sellaiseen rahaa. Nosturin sain talkoovoimin, Myllymäki kertailee.

Niin Myllymäki sitten nousi kylmiltään nosturiin ja koitti hetki, jota kaikki odottivat henkeään pidätellen.

– Tein sen virheen, että jäin liian pitkäksi aikaa katselemaan alas. Menin ihan kerälle sinne taakse. Sitten uhmasin, että perkele, kerran se kirpaisee.

Myllymäki hyppäsi. Kirpaisua hän ei muista eikä mitään seuraavasta neljästä kuukaudesta.

Hypyn aikana tuuli tarttui Myllymäen pellepukuun ja hän menetti hyppyasentonsa. Kun Myllymäki näki, että hyppy ei menekään suunnitellusti, hän pyrki rikkomaan veden kyynärpää ja polvi edellä. Huonostihan siinä kävi.

Hän tuli vasen kylki edellä 120 kilometrin tuntinopeudella veden pintaan ihmisten hurratessa.

Hetki hypyn jälkeen eloton turkoosi mytty kohosi pintaan. Pintapelastajat nostivat tajuttoman Myllymäen vedestä ja veivät hänet Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

Miehen sisuskalut olivat tuusan nuuskana. Hänen vasemman puolen kylkiluunsa menivät kappaleiksi, keuhkot repesivät, maksa vaurioitui ja munuaiset lakkasivat toimimasta. Toinen keuhko ja perna jouduttiin poistamaan.

– Se perna on ihan turha. Ilmankin tulee toimeen, Myllymäki lisää.

Myllymäkeä pidettiin koomassa toista kuukautta. Kolmannen kuukauden hän nukkui muuten vain.

– Lääkäri ihmetteli, miksi nukuin niin pitkään. Sanoin, että se on ihan yksinkertainen juttu. Olin silloin jo vuosia ajanut rekkaa. Univelkaa oli niin paljon, että kuittasin ne pois.

 

Neljäs kuukausi meni opetellessa kävelemään, mutta pelkäämään Myllymäki ei oppinut. Hän väittää, että hänen aivoistaan puuttuu täysin pelkoa tuottava osa.

Myllymäki pääsi sairaalasta loppuvuodesta 2001. Jo seuraavana kesänä hän hyppäsi venetsialaisten avaushypyn Ahvenistolla Hämeenlinnassa, juonsi tapahtuman ja heitti vielä lopuksi pellehypyt.

Jo silloin häneltä kysyttiin pelosta. Myllymäki vastasi, ettei hän ole ehtinyt pelätä.

– En pelkää kuolemaa, miksi pitäisi? Minulla se oli jo lähellä, mutta tulin piruuttani takaisin. Ei ollut tunnit täynnä vielä.

Myllymäki on vuosien aikana katsonut monta kertaa turmahyppynsä videolta ja kehitellyt teoriaa, miksi se epäonnistui.

– Myimme hyppyä tuhannella markalla per metri. Saimme kuitenkin myytyä vain 38 metriä. Sen takia ensimmäiset 38 metriä menivät hyvin ja loput 12 metriä menivät pieleen, Myllymäki hekottelee.

Matti Myllymäen veli Pekka Myllymäki on eri mieltä hypyn lopputuloksesta.

– Ei se ollut mikään onnettomuus, vaan pellehyppy. Lehdistö kirjoitti silloin, että hyppy epäonnistui, mutta se ei pidä paikkaansa. Hän hyppäsi alas ja tuli järveen, Pekka Myllymäki nauraa.

On veljen ansiota että turkoosi pelleasu on yhä tallella. Hän halusi säästää sen onnettomuuden jälkeen, ja se kannatti: toivuttuaan Matti Myllymäki korjasi asun itse.

Hänen mielestään hyvä pelleasu on värikäs ja ainakin seitsemän kokoa liian iso – vaikka se koitui lopulta hänen kohtalokseen tuulisessa Ratinassa.

Älä katso -ohjelman ja Ennätystehtaan tuottaja Juha Vuorio muistaa Matti Myllymäen elävästi.

– Ehkä vähän liiankin hyvin! Matti on kovapäinen jätkä, josta minulla on pelkkää hyvää sanottavaa. Nostan hattua!

Vuorio oli tuottamassa Älä katso -ohjelmaa, johon Matti Myllymäen kohtalokas 50 metrin hyppy taltioitiin. Vuorio kertoo, että tuotantoyhtiö pesi kätensä täysin Myllymäen tempauksesta. He tekivät sopimuksen, joka vapauttaa tuotantoyhtiön kaikesta vastuusta. Heidän tehtäväkseen jäi ainoastaan kuvata hyppy.

Vuorion mukaan raakamateriaali poikkesi paljon siitä, mitä julkisuudessa nähtiin.

– Kaikkea ei voinut näyttää televisiossa. Se oli aivan K18-materiaalia. Matti oli aika hysteerinen, ja hän itsekin varmasti aavisti, että huonosti tulee käymään. Minun olisi pitänyt pyytää kuvaajaa sanomaan Matille, ettei ole pakko hypätä.

Leikattuun versioon päätyivät vain viime hetket ennen hyppyä. Vuorion mukaan Myllymäen henkinen taistelu nosturin nokassa kesti oikeasti 10–15 minuuttia.

– Hän meinasi jo perua koko hypyn. Kyllä näki, että häntä pelotti, mutta hän hyppäsi, koska alhaalla oli tuhatpäinen yleisö odottamassa, Vuorio muistelee.

Jälkeenpäin Vuorio on pohtinut, että hyppyä olisi ehdottomasti pitänyt harjoitella.

– Hän ei syyttänyt siitä ketään muuta kuin itseään. Hän on luonteeltaan sellainen, että jos jotain luvataan, se tehdään, vaikka henki lähtisi. Hyväsydäminen mies, joka laittoi itsensä likoon muiden puolesta, Vuorio sanoo.

 

50 metrin hyppy on vienyt huomion Myllymäen muilta hulluilta päähänpistoilta.

Vuonna 1993 hän hyppäsi Hämeenlinnassa Paasikiventien sillalta palavana 32 metristä. Se oli silloinen Suomen ennätys, jonka hän myöhemmin rikkoi itse Ratinassa.

Hän on myös hypännyt viidestä metristä pappatunturin kyydissä ja minisuksilla.

– Parhaimmillani olen hypännyt pesuvatiin kahdesta metristä. Se on ihan pelkkä lentokuperkeikka, Myllymäki selittää.

Pesuvatitempun Myllymäki näytti myös tv-katsojille Ennätystehdas-ohjelman ensimmäisen tuotantokauden yhdeksännessä jaksossa vuonna 2006. Toisen tuotantokauden avausjaksossa hän hyppäsi veteen palavassa puvussa 15 metristä.

Hän on omien sanojensa mukaan hypännyt kaikilta silloilta Hämeenlinnasta Tampereelle Rajasalmen siltaa lukuun ottamatta. Tempaus liittyi viestiin, jossa Tampereen uimaseura ja Tampereen työväenuimarit uivat Hämeenlinnasta Virroille.

Myllymäki myöntää olevansa sekopää, mutta jonkinlainen terve järki hänen takaraivossaan asustaa. Myllymäki ei halua, että lapset ottavat hänestä mallia.

– Muistin aina sanoa lapsille ennen hyppyjä, että näin ei saa hypätä, hän sanoo.

Myllymäen mielestä nykyajan extreme-harrastajat vetävät kuitenkin pidemmän korren.

– Vaikka olen hölmö ja hullu, niin kyllä ne Duudsonit menevät senkin yli. He ovat toki ammatti-ihmisiä ja pitkälle valmistautuneita, mutta heilläkin on jatkuvasti luunmurtumia.

Myllymäen mielestä pellehyppy ei ole kuitenkaan pelkkää hölmöilyä. Hänelle se on taidetta. Aina, kun hän kiipesi hyppytorniin, hän halusi kokeilla jotain erilaista.

– Kaikki lähtee siitä, että olen hypännyt uimahyppyjä oikeissa kisoissa. Pellehypyssä alat ikään kuin tekemään oikeaa uimahyppyä, mutta tietyssä kohdassa vedät sen läskiksi.

Matti Myllymäki ei rikastunut pellehypyillä, mutta roppakaupalla mustelmia hän sai kyllä.

– Sanoin aina, että reissu on mennyt huonosti, jos ei ole yhtään mustelmaa. Yhteen aikaan oli kymmenen esiintymistä kahdessa viikossa. Olin kuin perunapussi.

Hän myöntää, että välillä kyllä kirpaisi. Monet muut yrittivät saada häntä lopettamaan – tuloksetta.

– Matti on muuten hyvä tyyppi, mutta hänellä on aina uho päällä. Turhaan hän tuhosi elämäänsä sillä 50 metrin hypyllä, sanoo Myllymäen entinen pellehyppykollega Pentti Nyholm.

Hämeenlinnalaiset tuntevat Nyholmin nimellä Pikku-Pena. Hän on monille rakas hyväntekijä, joka on koko ikänsä kerännyt rahaa syöpälapsille. Nyholm perusti aikoinaan pellehyppyryhmän Hämeenlinnaan. Matti Myllymäki tuli mukaan, kun hän muutti Tampereelta Hämeenlinnaan.

 

Ikimuistoinen pellehyppyreissu Riihimäen maauimalassa yhdistää Pentti Nyholmia ja Matti Myllymäkeä.

Nyholm ei ollut koskaan ennen hypännyt, mutta hän kiipesi pelleasussa 10 metriin ja läsähti 130 kilon elopainonsa kanssa altaaseen. Siitä taiteilijanimi Suuri Loiskahdus.

Nyholmin mielestä Myllymäellä oli toisinaan vaikeuksia pitää korkki kiinni.

– Ne kossupullot olivat Matin ongelma. Sen takia aikanaan pistin hänet ulos meidän ryhmästämme. Teemme lapsille ohjelmaa, eikä siihen tai varsinkaan pellehyppyihin sovi alkoholi ollenkaan. Matti ymmärsi sen itsekin, Nyholm kertoo.

Hänen mielestään viina sai Myllymäen uhoamaan kaikenlaista ja myös toteuttamaan kauheimmatkin päähänpistonsa.

– Matilla oli vauhti päällä. Hän hyppäsi kerran ravintolassa myyntitiskiltä samppanjan jäähdytysämpäriin. Ihan hullu temppu, siinä voi mennä niskat nurin.

Myllymäen mukaan häntä ei erotettu ryhmästä eikä hän tehnyt humalassa temppuja. Hän kertoo lyöneensä vetoa viinasta ainoastaan kerran.

– Ryhmä vain hajosi pikkuhiljaa. Alkaa jo ikä painaa sen verran. Korkeat hypyt tein ihan selvin päin. Sellaisia temppuja ei tehdä kännissä. Joskus tuli pikku pellehyppyjä tehtyä pikkukaljoissa.

 

Kun Myllymäki alkoi suunnitella 50 metrin hyppyä, Pentti Nyholm ja muut pellehyppääjät yrittivät puhua hänelle järkeä. Myllymäki ei kuunnellut.

Nyholm oli varma, että 50 metrin hyppy olisi sula mahdottomuus, koska sitä ei voinut harjoitella. Hän on yhden kerran katsonut videon hypystä ja on varma, että Myllymäki pelkäsi.

Nyholm kävi katsomassa Myllymäkeä sairaalassa tempun jälkeen, mutta tämä oli täysin unten mailla. Se oli viimeinen kerta, kun Pikku-Pena näki ystävänsä.

– Toivon hänelle kaikkea hyvää, mutta haluan olla rehellinen hänen tekosistaan. En halua loukata häntä mitenkään.

 

Kun Myllymäeltä kysytään, mitä hän nykyään tekee uinnin lisäksi, hän vastaa juovansa kaljaa.

– Olen sitä kironnut, kun ei minulla ollut mitään ongelmaa alkoholin kanssa silloin kun ajoin rekkaa. Nyt on vähän lipsahtanut, kun tankojuoppouttakaan ei ole.

Liikennejuopumus moottorittomalla ajoneuvolla, esimerkiksi polkupyörällä, on rikos, josta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi. Rikoksen tunnusmerkistö kuitenkin täyttyy vain, jos ajoneuvon kuljettamisesta aiheutuu muille vaaraa. Arkikielessä puhutaan usein tankojuoppoudesta.

Myllymäki käyttää kulkuvälineenään polkupyörää, koska hän menetti kaksi vuotta sitten ajokorttinsa epilepsiakohtauksen takia. Yhdellä keuhkolla jaksaa juuri sopivasti pyöräillä kymmenen minuuttia kylän paikallispubiin.

– Joskus kaverit ihmettelevät, mihin minä sitä kaljaa oikein kaadan, kun en tule juopoksi. Tänne se menee, Myllymäki myhäilee ja hieroo vatsaansa.

Myllymäki suhtautuu juomiseensa kepeästi, vaikka lääkärit ovat kieltäneet häntä ottamasta alkoholia.

Isoveli Pekka Myllymäki ei usko alkoholin olevan ongelma veljensä elämässä. Matti selviää itse asioistaan, mutta seuraa hän kaipaa välillä.

– Yksinäinen mies, joka olla möllöttää kämpillä. Tuossa se käy päivittäin paikallisessa juomassa aamukahvit ja lukemassa lehden.

 

Myllymäki ui edelleen veteraanisarjassa Hämeenlinnan Mastersuimareissa. Hän ui uimahallissa kahdesta kolmeen kertaan viikossa ympäri vuoden.

– En ole laskenut vielä kaikkia kaakeleita, Myllymäki perustelee.

Nykyään hän hyppää vain kuntoaltaan lähtökorokkeelta. Uimahalli on kesäisin kiinni, joten tekemistä on silloin vähemmän kuin yleensä.

Nuoruudessaan Myllymäki tottui jatkuvaan reissaamiseen pellehyppyjen ja työn takia. 45 vuotta rekkakuskina veivät hänet ympäri Eurooppaa. Ranskaan, Italiaan, Espanjaan ja Englantiin, Myllymäki listaa.

Kerran 1980-luvun lopulla Myllymäki juhli syntymäpäiviään postitalon katolla Moskovassa katsellen lokakuun vallankumouksen juhlaparaatia. Hän on syntynyt vallankumouksen muistopäivänä.

Katolle hän pääsi lahjomalla ovimiehen muutamalla kymmenellä ruplalla ja parilla vodkapullolla.

– Meitä oli kymmenen hullua suomalaista siellä katolla. Sieltä minä katselin, kun miljoonat ihmiset juhlivat syntymäpäivääni, Myllymäki hymyilee.

Kuulostaa uskomattomalta, mutta totuus on tarua ihmeellisempää. Pekka Myllymäki vahvistaa tarinan. Hän oli itsekin mukana.

 

Pellehyppyjä Myllymäki ei ole enää vuosiin tehnyt, vaikka moni on häntä pyytänyt. Hän silti miettii, jos hän vielä kerran hyppäisi.

Hän aikoinaan suunnitteli 60-vuotishyppynsä yksityiskohtia myöten. Kyseessä olisi ollut tietenkin pellehyppy 60 metristä.

– Lupasin hypätä sellaisen hypyn, mitä ei ole koskaan ennen nähty.

Eikä sitä sitten nähtykään. Hyppy piti toteuttaa yhteistyössä Rantakasinon kanssa, mutta sen yrittäjä oli juuri vaihtumassa.

Myllymäki paljastaa, miten kaikki olisi mennyt. Ensin autonosturi tulee rantaan ja nostaa korin 60 metriin. Vedessä on soutuvene, jossa Myllymäki piileksii. Veneeseen on kiinnitetty narulla pesuvati, joka kelluu veneen vieressä.

– Sieltä 60 metristä pudotetaan nukke, ja kun kaikki katsovat sitä nukkea, hyppään veneestä kuivaan pesuvatiin. Vähän erilainen pellehyppy, Myllymäki virnuilee.

Ehkä hänen lupaamansa ennennäkemätön temppu vielä toteutuu jonain päivänä. Myllymäki haluaa jättää loput arvailujen varaan.

– Eihän tässä ole kuin vajaa yhdeksän vuotta jäljellä, kun täytän 75! _{Aamulehti – HäSa}