Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenlinnalainen Rina Dhakal kulki unelmasta toiseen ja päätyi takaisin Verkatehtaalle

Rina Dhakal sai aiemmin haluamansa ateljeekahvilan, jonka vuokrasopimus umpeutui.
Rina Dhakal toivoo, että ihmiset löytäisivät joutilaisuudelle nykyistä enemmän aikaa, koska se edesauttaa monien asioiden syntymistä. – Olen itse ollut pienestä asti utelias, vähän filosofi, ja pysähtynyt tarkkailemaan oman elämäni tapahtumia. Kuva: Sara Aaltio
Rina Dhakal toivoo, että ihmiset löytäisivät joutilaisuudelle nykyistä enemmän aikaa, koska se edesauttaa monien asioiden syntymistä. – Olen itse ollut pienestä asti utelias, vähän filosofi, ja pysähtynyt tarkkailemaan oman elämäni tapahtumia. Kuva: Sara Aaltio

Verkatehtaankujan ympäristö painui hämeenlinnalaisen Rina Dhakalin mieleen jo vuosia sitten, kun hän kiersi kulttuurikeskuksen punatiilien keskellä päiväkodin lasten kanssa.

Tuolloin Dhakal työskenteli lastenhoitajana, kunnes hänen tiensä vei ensin töihin lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arxiin ja sittemmin kahvilayrittäjäksi Arxin yhteydessä olleeseen Art Café Intolaan.

Vuokrasopimuksen loputtua kahvilayrittäjyydestä tuli taaksejäänyttä. Nyt hänellä on Omata-tila samojen seinien sisällä, joita hän aikoinaan jo lasten kanssa ihasteli.

– Ateljeekahvila oli unelmani, joka toteutui. Se kuitenkin sitoi, kun leivoin sinne kaiken itse. Korvapuustien perään on kyllä kyselty, mutta kotonakin olen sanonut, että niistä on nyt taukoa, Dhakal kertoo.

Uusi intohimo löytyi entisestä pyöräkorjaamon varastosta, jossa on ollut aiemmin myös muun muassa kiertäviä liskonäyttelyitä.

– Kun joku sanoi, että täällä ikkunoista näkee kolmeen suuntaan, se oli menoa.

Leikkityöhuoneesta puuttuu vain yksi asia

Rina Dhakal istuskelee sohvalla levollisen oloisena. Selän takana olevasta ikkunasta näkee Viipurintielle.

– Tässä on rauha, vaikka vieressä on suhteellisen vilkas katu.

Hän kertoo kirjoittaneensa Facebookiin seitsemän vuotta sitten haaveilevansa leikkityöhuoneesta. Nyt se visio on totta. Vain yksi asia puuttuu: lattiakaivo – ja senkin olisi varmaan saanut, jos olisi tajunnut kysyä ajallaan.

– Toivon tämän tilan tuovan ihmisille mahdollisuuden hidastamiseen, että he voivat vähän höllätä, Dhakal kuvaa.

– Luulen, että tarve sellaiselle on aika iso. Elämme nykyään keskellä suorituskeskeisyyttä, jossa paineet ja ärsyketulva ovat isot. Pyöritämme paljon ulkoista kelaa, kun pitäisi pyörittää sisäistä.

Hän näkee, että tilassa on paljon mahdollisuuksia. Siellä kokoontuu kerran kuussa aikuisten naisten luova ryhmä, jota Dhakal on vetänyt jo aiemmin.

Siellä voi pitää myös taidesynttäreitä, joissa lapset saavat päästää luovuutensa valloilleen. Dhakal toivoo myös aikuisten löytävän itsestään sen saman, joka herkästi hioutuu pois jossain ikävuosien mukana.

– Meille tulee herkästi kriitikko tuohon olkapäälle. Kai se juontaa jostakin kouluvuosista.

Lisäksi paikassa voi pitää vaikka vähän erilaisen työpaikan kehittämispäivän, jota yksi porukka on jo hyödyntänyt.

Kuva: Sara Aaltio
Kuva: Sara Aaltio

Bussipysäkiltä Pariisiin ja takaisin

Dhakal on kouluttautunut Hämeen ammattikorkeakoulussa ohjaustoiminnan artenomiksi ja parhaillaan hän suorittaa Helsingissä ekspressiivisen taideterapeutin opintoja.

Hän on asunut Hämeenlinnassa suurimman osan elämästään, mutta pienenä lapsena hän asui neljä vuotta Nepalin pääkaupungissa Katmandussa, jossa hänen vanhempansa olivat lähetystyössä.

Nepal tuli osaksi elämää myös myöhemmin Ranskassa, jossa vierähti seitsemän vuotta.

– Lähdin Hämeenlinnan bussipysäkiltä Pariisiin. Se oli maanantai ja ainoa tieto oli, että keskiviikkona minulla on työhaastattelu. Ajattelin, että jos se ei tärppää, kai pääsen töihin edes Disneylandiin, Dhakal naurahtaa.

Mikkihiirien keskelle huvipuistoon hänen ei tarvinnut mennä, sillä Ranskasta löytyi paitsi töitä metsäyhtiössä, myös nepalilainen aviomies. Hänen kanssaan Dhakalilla on 18- ja 14-vuotiaat lapset.

Bussipysäkiltä lähtenyt Ranskan-matka päättyi liki lähtöpisteeseen, kun Dhakal perheineen palasi takaisin Hämeenlinnaan linja-autoaseman kulmalle.

Rina Dhakal kertoo olleensa pienestä pitäen utelias. Yksi uusi asia ui hänen elämäänsä pari vuotta sitten, kun hän pulahti ensimmäisen kerran avantoon. Sen jälkeen hän on palannut veteen uudelleen ja uudelleen.

– Siinä näkee konkreettisesti muutokset, jotka luonnossa tapahtuvat ympäri vuoden. HäSa

Lue lisää: Unelmia rakkaudesta ja papukaijoista

Rina Dhakal

Nyt 44-vuotias Rina Dhakal toimii Art and Joy -toiminimen kautta, jonka perusti neljä vuotta sitten.

Ystävällisiä tekoja

Elokuussa 2013 Dhakal täytti 38 vuotta ja päätti silloisten ikävuosiensa verran toteuttaa ystävällisiä tekoja.

Yksi niistä oli, että ihmiset saivat kirjoittaa unelmistaan ja toiveistaan purkkiin, jonka Dhakal oli vienyt Aulangon puistometsän pitkospuille. Siitä muistona on vieläkin yli 150 unelmien täyttämää viestiä tuntemattomilta ihmisiltä.

Hän on toteuttanut Hämeenlinnassa myös muun muassa toiminnallista joulukalenteria.

Sillä Dhakal on halunnut muistuttaa keskellä joulustressiä siitä, että toiselle voi antaa aikaa tai kokemuksia tavaran sijasta.

 

Kolme ajatusta Rina Dhakalilta:

1. Usko unelmiin kantaa

2. Saa leikkiä

3. Luovuus löytyy kaikista