Kanta-Häme

Hämeenlinnalaiset kävivät katsomassa mitä heidän kummirahoillaan tehdään Perussa

Merja Riitta ja Juha-Pekka Ryynänen saivat Perun-matkallaan omin silmin havaita, että säännöllisesti World Vision -järjestön kautta maksettava raha menee perille. 

– Oli aivan ihana reissu ja tunteita pintaan nostattava kohtaaminen. Meidät otettiin avosylin vastaan. Saimme viettää yhden iltapäivän kummityttömme Leslyen ja hänen perheensä kanssa, Merja Riitta Ryynänen kertoo.

Ryynäset osallistuivat kehitysmaiden lapsia tukevan järjestön suomalaisille kummeilleen järjestämälle matkalle. Hämeen Sanomat kertoi huhtikuun alussa heidän vuodesta 2012 lähtien jatkuneesta kummiudestaan ja matkasuunnitelmistaan.

Olosuhteet Perun pääkaupungin Liman slummissa olivat odotetun surkeat. Kuusivuotiaan kummitytön kotiin he eivät päässeet tutustumaan, mutta näkivät vastaavanalaisia asumuksia.

– Viisihenkinen perhe asuu yhdessä, maapohjaisessa huoneessa, jossa on kaksi sänkyä aikuisille. Lapset nukkuvat patjoilla lattioilla. Se meille oli yllätys, että Leslyen perheessä oli myös kaksivuotias pikkuveli, josta emme aiemmin tienneet mitään.

Matka vahvisti Ryynäsille tiedon siitä, että järjestön kautta annettava apu todella löytää tarvitsijat ja sillä on vaikutusta paikallisten elämään.

– Näimme, miten lasten koulunkäyntiä on tuettu ja miten esimerkiksi terveydenhuollossa opastetaan ja tuetaan äitejä kasvatustehtävässään. Näimme myös, että näissä kohteissa lapset ja nuoret olivat iloisia ja optimistisia tulevaisuuden suhteen.

Matkalta jäi paljon muistoja ja yli tuhat valokuvaa.

– Kuvia on taltioitu myös verkkokalvoille ja sydämeen, Merja Riitta Ryynänen tiivistää. HäSa

Päivän lehti

24.1.2020