Kanta-Häme

Hämeenlinnan asunnot oy:n kolme kerrostaloa lämmitetään jatkossa maalämmöllä

Hämeenlinnan asunnot oy korvaa kaukolämmön maalämmöllä kolmessa kerrostalossa kesän aikana.

Parolantie 13, 15 ja 17:n vuokratalojen pihaan nostettiin touko-kesäkuun vaihteessa lämmönjakohuone ja putkiston ja sähköjen kytkennän jälkeen taloissa voidaan siirtyä maalämpöön.

Investoinnin kertahinta on noin 750 000 euroa. Parolantien talojen vuokra kasvaa noin 50 sentillä neliömetriä kohden, mutta uudistus auttaa tasaamaan vuokrien heittelyä.

– Asukas ei pysty vaikuttamaan kaukolämmön hintaan mitenkään. Maalämpö on paljon vakaampi, sillä sen kustannuksien muutoksiin vaikuttaa vain sähkön hinta. Maksujen tasaisuus turvaa asukkaat yllättäviltä hinnanmuutoksilta, Hämeenlinnan asunnot oy:n toimitusjohtaja Matti Riekkola kertoo.

Asuntoyhtiön laskelmien mukaan maalämpöön siirtyminen maksaa itsensä takaisin noin kymmenen vuoden aikana.

15 vuodelle tehdyn elinkaarilaskelman mukaan uudistuksella säästetään takaisinmaksun jälkeen yli 300 000 euroa. Jos kaukolämmön hinta nousee nykyisestä, ovat säästöt vielä suuremmat.

Parolantien taloihin on asennettu myös järjestelmä, joka ottaa lämmön talteen poistoilmasta, ettei se mene hukkaan.

Yhtiö on aiemmin siirtynyt kaukolämmöstä ja öljylämmöstä maalämpöön kolmessa kohteessa, yhdessä kerrostalossa ja kahdessa rivitalossa.

Maalämpöön siirtyminen voi koskettaa tulevaisuudessa muitakin Hämeenlinnan asuntojen kiinteistöjä. Riekkola kertoo, että kun nykyisten talojen lämmitysjärjestelmät vanhenevat tai vioittuvat, yhtiö selvittää aina maalämpöön siirtymisen mahdollisuutta.

Öljylämmöstä maalämpöön siirtyminen on ympäristölle kannattava päätös, sillä maalämpö tuottaa vain vähän päästöjä. Hämeenlinnassa kaukolämpö tehdään pääasiassa uusiutuvilla raaka-aineilla, kuten hakkeella, mutta myös kaukolämmön käyttö on päästöiltään suurempaa kuin maalämmön.

Kaikkiin taloihin maalämpö ei kuitenkaan Riekkolan mukaan ole paras vaihtoehto.

Maalämpöön siirtyminen on talon asukkaille kannattavaa, mutta muille kaukolämpöverkon käyttäjille se saattaa aiheuttaa haittoja.

– Jos kaukolämmön käyttöä vähennetään, lämmityskustannukset kasvavat niissä taloissa, joissa sitä yhä käytetään. Meidän pitää miettiä kiinteistökohtaisesti, mikä on asukkaan kannalta edullisinta, Riekkola sanoo.

Maalämmön lisäksi pienemmissä yhtiön rivitaloissa käytetään uusiutuvaa ilmasta veteen -menetelmää. Kertainvestointina se tulee halvemmaksi, mutta sen teho ei riitä suurempiin taloihin.

Parolantien lämmityksen uusimisen hoitava Tom Allen Senera -maalämpöyhtiö kertoo hankkeen olevan yksi Suomen suurimpia.

Matti Riekkola uskoo tämän johtuvan siitä, että maalämpö asennetaan usein vain yhteen kerros- tai rivitaloon kerrallaan.

Parolantie 13:n viereisen jalkakäytävän katukivetyksen avaus johtuu telekaapelin katkeamisesta töiden yhteydessä.

Riekkolan mukaan yhteyksistä vastaava Telia on joutunut kaivamaan jalkakäytävän auki kaapelin korjausta varten. HÄSA