Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenlinnan heinäkuu on musiikin täyteinen – Wanaja, Metallica ja Mellakka tuovat elämää kaupunkiin

Wanaja Festival, Metallica ja Mellakka Festival pitävät huolen, että kaupungissa on elämää heinäkuussa.
Tunnelmaa Wanajassa Apulannan keikalla muutama kesä sitten.

Wanaja Festival

Hämeenlinnan kesän festaritarjontaan vakiintunut Wanaja Festival on täällä taas. Promoottori Timo Isomäen mukaan tapahtuma on menestynyt viime vuosina hyvin, joten odotettavissa on samankaltainen kävijämäärä kuin edellisinä vuosina.

– Ennakkomyynti viittaa siihen, että väkimäärä pysyy samanlaisena.

Kotimaisen musiikin ykkösartistit kokoava tapahtuma ilahduttaa aivan Hämeenlinnan keskustan tuntumassa, Linnanpuistossa. Isomäen mukaan monipuolisilla artistivalinnoilla pidetään Wanaja Festival esille vuodesta toiseen.

Tänä vuonna tapahtumassa esiintyvät muun muassa Anna Puu, Haloo Helsinki -yhtyeestä soolouralle ponnistanut Ellipsi, Popeda ja J. Karjalainen.

Festivaalialue on ikärajaton.

Metallica

Worldwired-maailmankiertueensa Hämeenlinnaan Kantolan tapahtumapuistoon tuova Metalllica on taatusti kesän yksi odotetuimmista esiintyjistä.

Heinäkuisen megatapahtuman avaavat ruotsalaisbändi Ghost ja norjalainen Bokassa.

Yhtye tuo maailmantähdille tyypilliseen tapaan mukanaan omat lavarakennelmat.

– Perusinfra pysyy varmasti pääosin entisellään, mutta joiltakin osin järjestelyjä muokataan edellisiin konsertteihin verrattuna, konserttijärjestäjä Live Nation Finlandin markkinointipäällikkö Ansku Karlbom kertoi Hämeen Sanomille jo aiemmin.

Lipunmyynti käynnistyi viime syyskuussa, ja kaikki 55 000 lippua on myyty loppuun.

Lue myös: Heinäkuussa Kantolaan saapuvan Metallican basistilla on kipeä muisto Hämeenlinnasta

 

Linnanpuisto veti viime vuonna Mellakkaan noin 8 000 kävijää kahtena päivänä. Kuvaaja: Tomi Vesaharju

Mellakka Festival

Hiphop-tapahtumien kärkinimeksi noussut Mellakka Festival saa jatkoa tänäkin kesänä Hämeenlinnan Linnanpuistossa.

Viime kesänä 8 000 kävijää saavuttanut tapahtuma tuo yli 30 hiphop-artistia yhteen. Westside Eventsin promoottorin Tom Kankaan mukaan tapahtumalle odotetaan tänä vuonna jopa kymmentä tuhatta kävijää.

– Joka tapauksessa alueella tulee olemaan todella hyvä pöhinä, Kangas tuumaa.

Kankaan mukaan festarit järjestetään tänä vuonna pitkälti viime vuoden malliin, mutta festarialueelle tullaan lisäämään palveluita ja henkilökuntaa.

– Kaikki pyritään tekemään yksinkertaisesti isommin ja paremmin. Tavoitteena on Mellakka 2.0, Kangas sanoo.

Tapahtumassa esiintyvät muun muassa kotimainen, Emma-pystejäkin voittanut Pyhimys ja hiphopin legenda Onyx.

Isompien kiinnitysten lisäksi Mellakassa voi kuulla useita nousevia, underground-tyyppisiä artisteja. HäSa

Julkaistu Hämeen Sanomien kesälehdessä 21.5.2019. Lue koko kesälehti tästä linkistä.