Kanta-Häme

Hämeenlinnan historia näyttää värikkäältä

Kaikki, jotka valittavat VR:n myöhästymisistä, voivat miettiä, millaista oli matkustaa junalla Tampereelta Helsinkiin ennen 1870-lukua. Helsingistä tuleva juna oli vaihdettava Hämeenlinnassa veneeseen, ja sen jälkeen oli matkustettava Vanajavettä pitkin Tampereelle.

Hämeenlinnan keskustasta kirkon portailta lähtevä kierros on Kanta-Hämeen oppaiden tämän kesän uutuus. Samanlainen kierros järjestettiin viimeksi 1980-luvulla.

Lähiympäristössäkin historiallisia paikkoja

Ensimmäistä kierrosta varten kirkon portaille on kerääntynyt kahdeksan hengen joukko. He pääsevät kaupunkikävelylle mukaan maksua vastaan. Eniten kierros tuntuu kiinnostavat jo eläkeiän ylittäneitä.

Mukana on kuitenkin myös yksi nuoremman sukupolven edustaja.

– Nuoret matkustelevat paljon maailmalle, mutta he unohtavat katsoa lähelle. Lähiympäristössäkin on hienoja historiallisia paikkoja. Halusin, että lapsenlapseni näkee ne, Laila Liljaniemi sanoo. Siksi hän toi Klaukkalasta vierailulle tulleen lapsenlapsensa Aapo Liljaniemen kaupunkikierrokselle.

– Olen täällä mummon luona lomalla. Tämä kierros on ollut ihan mukava, sillä en ole aiemmin tällaisella ollut, Aapo Liljaniemi sanoo.

Kielellä kuin kielellä

Kaupunkikierros sopii etenkin historiasta kiinnostuneille turisteille, mutta saa hämeenlinnalaisenkin katsomaan kotikaupunkia uudella tavalla.

– Kierrokset sopivat kaikille iästä tai asuinpaikasta riippumatta, Kanta-Hämeen oppaiden puheenjohtaja Marja Saaristo sanoo.

Mukana kierroksella on myös vuodesta 1969 asti Hämeenlinnassa asunut Auli Kuisma. Hän on ollut samantapaisilla kierroksilla aikaisemminkin ja on pitänyt niitä hyviä.

Hämeenlinna on hänen mukaansa kaunis kesäkaupunki, joten kaupunkikierroksille on kiinnostavaa lähteä.

– Meinaan asua Hämeenlinnassa loppuun asti, jos se vain on minusta kiinni, hän nauraa.

Kanta-Hämeen oppaat järjestävät koko kesän ajan erilaisia kierroksia, jossa voi tutustua Hämeenlinnan, ja sen lähialueiden historiaan sekä nykyaikaan. Tarvittaessa kierrokset pidetään myös englanniksi ja tilauksesta jopa japaniksi, saksaksi, ranskaksi, ruotsiksi tai venäjäksi.

Kierroksia on Aulangon puistometsässä tiistaisin ja torstaisin, keskustakierros on keskiviikkoisin.

Jos historian läksyt jäivät koulussa lukematta, kaupunkikierros on mukava tapa päntätä historiaa. Kierroksella selviää muun muassa, mikä rakennus Hämeenlinnassa on rakennettu Rooman Pantheonin inspiroimana ja missä talossa oli Suomen ensimmäinen tavaratalo. (HäSa)