Kanta-Häme

Hämeenlinnan hotellien vieraskato on Suomen suurin

Kanta-Hämeen tilanne tuoreimmassa tilastokeskuksen majoitustilastossa oli maan synkin. Alue menetti 9,5 prosenttia hotelliyöpymisiä viime vuoteen verrattuna.

Hämeenlinnassa erityistä huomiota herättää ulkomaisten hotelliyöpymisten määrä, joka laski romahdusmaisesti: peräti 41,7 prosenttia. Kotimaiset yöpymiset mukaan luettuna laskua viime vuoden tammi-kesäkuuhun verrattuna tapahtui Hämeenlinnassa 16,1 prosenttia. Yksi selvä syy on vallitseva taloustilanne, sillä useilla yrityksillä on voimassa matkustuskielto.

– Muutos vuosien 2012 ja 2013 välillä on tapahtunut nimenomaan ammattiin liittyvän matkailun puolella, kertoo Kehittämiskeskus Hämeen matkailupäällikkö Leena Puumalainen.

Syy ulkomaisten hotelliyöpymisten romahtamiseen kaupungissa on hänen mukaansa suurien projektien päättymisessä.

– Ulkomaalaisten osalla laskun aiheuttaa puolalaisten osuus. Vuosi sitten he rakensivat Can-packia ja viettivät täällä marras-huhtikuun välillä kaikkiaan 7665 hotelliyötä. Tänä vuonna yöpymisten määrä vastaavalta ajalta on vain 297 yötä, Puumalainen kertoo.

Aulangolla järjestellään työtehtäviä uusiksi

Kanta-Hämeen trendin mukaan myös Aulangon Rantasipin kävijämäärät ovat laskusuunnassa.

– Olemme tarkastelleet osastojen miehityksiä, sillä työvoima on sopeutettava siihen, paljonko on asiakkaita. Toimenkuvia ja osastojen välisiä tekemisiä on yhdistelty. Irtisanomisiin ei ole tarvinnut ryhtyä, mutta joidenkin sopimusten tuntimääriä on pienennetty, syyskuun alussa hotellinjohtajana aloittava Marco Sylvelin kertoo.

Hänestä tilannetta on pelastanut se, että kotimainen vapaa-ajan kysyntä on edelleen melko vahvaa, eikä se ole laskenut läheskään niin paljon kuin liikematkailu.

Hotelli Emilian johtaja Pia Ryöppy kertoo, että heillä toimenpiteisiin ei ole tarvinnut ryhtyä, sillä Emilian käyttöaste on rutkasti Kanta-Hämeen keskitason yläpuolella. Hän on huomannut kuitenkin perhematkailun vähentyneen. Esimerkiksi Puuhamaapaketit eivät ole tänä vuonna tehneet kauppaansa viime vuoden tapaan, vaikka säät ovat olleet mitä mainioimmat.

– Etsimme kuumeisesti uusia asiakasryhmiä. Muun muassa senioreille Hämeenlinnalla on paljon tarjottavaa, Ryöppy kertoo.

Hän mainitsee, että myös alati kasvava venäläisten matkustajien ryhmä on huomioitu entistä tehokkaammin, esimerkiksi kääntämällä hotellin verkkosivut myös itänaapurin kielelle.

Katse ulkomaille

Puumalaisen mielestä kansainvälisyys on tie kasvuun.

– Tavoitteena on nostaa ulkomaisten asiakkaiden osuutta. Kotimaan luvut pysyvät tasaisina, ellei pankkia räjäytetä jollain uudella jutulla, mitä ei muualta löydy.

Viime viikolla Hämeenlinnassa vieraili venäläistoimittajia, jotka kirjoittavat matkastaan esimerkiksi suuriin venäläisiin naistenlehtiin. Kaiken kaikkiaan Puumalainen kertoo kaupungissa vierailleen tänä vuonna lähes neljäkymmentä ulkomaalaista toimittajaa, matkanjärjestäjää ja pr-toimiston edustajaa.

– Tätä kautta koetamme saada tietoisuutta levitettyä, mutta edessä on vuosien työ.

Vapaa-ajan matkailu on Puumalaisen mukaan ollut nousussa viime vuoteen verrattuna. Kesäviikonloppuisin, varsinkin suurien tapahtumien aikaan hotellihuoneet ovat täynnä. Hämeenlinnan sijainti Helsingin ja Tampereen välissä helpottaa turistien pääsyä kaupunkiin, mutta aiheuttaa myös haasteita.

– Sadan kilometrin säteellä asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä, joten jäämme helposti vain päivämatkailukohteeksi. Meillä ei myöskään ole yöpymiskapasiteettia kuin noin 1300 ihmiselle. Joten emme edes ”high-seasonilla” pysty majoittamaan ihan hirveästi matkustajia, Puumalainen sanoo. (HäSa)

Päivän lehti

30.5.2020