Kakkoskorttelin kävelykadun puoleinen osa on huomattavasti hiljaisempi kuin korttelin muut sivut.
Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenlinnan kakkoskorttelin kehitys kulkee käsi kädessä ykköskorttelin kanssa

Kakkoskorttelin kiinteistönomistajat kokoontuvat pohtimaan, miten korttelia tulisi kehittää. Vaihtoehtona ovat tornitalot.

Ei nyt ihan taivaalle kurkotteleva Tampere sentään, mutta Hämeenlinnan keskusta saattaa näyttää tulevaisuudessa hyvin erilaiselta kuin nykyään.

Keskustaan halutaan kaavoittaa kirkkoa korkeampia tornitaloja myös yrityskadosta kärsivän ykköskorttelin naapuriin. Viereisen kakkoskorttelin omistajat kokoontuvat tällä viikolla kaupungin edustajien kanssa miettimään, miten toista keskustakorttelia tulisi kehittää.

Etelä-Hämeen Osuuspankki (OP) on jättänyt esityksen Hämeenlinnan kaupungille kakkoskorttelin kaavoittamisesta.

– Kauppakeskus Linnan, kävelykadun ja kakkoskorttelin tulevaisuutta ei voi suunnitella erillään. Kaavahakemus avaa mahdollisuuden tarkastella aluetta kokonaisuutena, sanoo pankinjohtaja Risto Salminen.

OP omistaa korttelista kaksi rakennusta käsittävän taloyhtiön, joka sisäpihan pysäköintialueineen kattaa noin neljänneksen korttelista. Korttelissa on yhteensä puolenkymmentä kiinteistönomistajaa mukaan lukien Pohjantähti ja Vekka Capital.

Kakkoskorttelin uudis- tai täydennysrakentaminen on ajankohtaista ehkä 2020-luvun loppupuolella.

– Ykköskortteliin suunnitellun kokonaisuuden kanssa puhutaan yhteensä sadoista uusista asunnoista, joita ei ole järkevää tuottaa samaan aikaan.

Salminen huomauttaa, että koko ydinkeskustan rakennusten kehitys on toistaiseksi pensselillä piirrettyä. OP:n jättämä kaavoitusesitys ei sisällä rakennusoikeustoiveita eikä -määriä.

– Kenelläkään ei ole vielä tarkkaa näkemystä keskustasta. OP haluaa olla kehityksessä mukana ja auttaa löytämään ja toteuttamaan kokonaisratkaisun, joka istuu kaupunkikuvaan.

Salminen sanoo, että OP:n omistamat kiinteistöt ovat hyvässä kunnossa. Pankin pääkonttorina palveleva rakennus on valmistunut 1956 ja viereinen hotellin ja useita liikehuoneistoja sisältävä rakennus vuonna 1970.

– Olemme pitäneet kiinteistöjä hyvässä kunnossa. Kummassakaan ei ole esimerkiksi peruskorjauksen tarvetta näköpiirissä.

Salminen sanoo, että OP on erittäin kiinnostunut kakkoskorttelin, mutta myös muun kaupungin kehittämisestä.

– Seutukunnan eteenpäin viemisen tahto on meillä vahva jo sen vuoksi, että lähes puolet hämeenlinnalaisista on jollain tavalla asiakkaitamme. Pankille on todella tärkeätä, miten seutukunnan keskusta voi, kuten myös työllisyyden ja elinkeinorakenteen kehittyminen. Elämme tästä yhteisöstä, emmekä voi siirtää liiketoimintaamme muualle.

Etelä-Hämeen Osuuspankin omistamat liiketilat ovat tyhjentyneet kauppakeskus Linnan vanavedessä.

Viimeisin lähtijä oli Goodmaniin muuttanut Suomalainen Kirjakauppa. Täydennystä saattaa olla tulossa.

– Meillä on neuvottelut meneillään merkittävästä osasta tyhjiä tiloja. Asia ratkeaa suuntaan tai toiseen juhannukseen mennessä, Risto Salminen kertoo. HÄSA

Käykö kauppa kakkoskorttelissa?

Tuoreimpia artikkeleita