Kanta-Häme

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto erottaa kaupunginhallituksen

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto erottaa kaupunginhallituksen tänään maanantaina kello 18 alkavassa kokouksessaan. Tilalle valitaan heti perään samassa kokouksessa uusi kaupunginhallitus, jonka jäsenet ovat yhtä lukuun ottamatta samoja. 

Perussuomalaisten Kari Ilkkala joutuu jättämään hallituksen ja muutkin luottamustoimet.  Nykyisen kaupunginhallituksen erottamista tilapäinen valiokunta perustelee muun muassa sillä, että kaupunginhallituksen jäsen Kari Ilkkala (ps.) on vuotanut kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltyjä salassa pidettäväksi katsottavia tietoja Sambian mediaan. Hän on myöntänyt toimintansa sekä julkisuudessa, että valiokunnan suullisessa kuulemisessa.

Tilapäisen valiokunnan mukaan kaupunginhallituksessa vallitsee kuulemisten perusteella nykyisellään sisäisesti epäluottamuksen ilmapiiri, eikä se voi olla vaikuttamatta kaupunginhallituksen työskentelyyn heikentävästi. Tilapäiseenvaliokuntaan kuului 11 jäsentä kaikista valtuustossa edustettuina olevista puolueista.

Valiokunta ei ottanut kantaa esimerkiksi valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemungin (sd.) asemaan, koska sen tehtävänä oli arvioida kaupunginhallituksen luottamusta.

Valiokunnan viime viikon maanantaina julkistamassa esityksessä on uutta se, että Lulu Ranteen (ps.) toiminta ja menettelytavat kaupunginhallituksessa ja kaupunginhallituksen työn ulkopuolella luottamustoimeen liittyen on asetettu kuulemisten perusteella kyseenalaiseksi. Tilapäinen valiokunta ei voi enää ristiriidattomasti luottaa hänen tapaansa hoitaa kaupunginhallituksen asioita kaupungin edun mukaisesti.

Valiokunta päätti viikko sitten siirtää tilapäisen valiokunnan toimivaltaan kuulumattoman Lulu Rannetta koskevan kuntalain 40 §:n mukaisen harkinnan kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten erottamiselle on kuntalain 21 §:ssä säädetyt edellytykset tilapäisen valiokunnan esittämillä perusteilla.

Päivän lehti

20.1.2020